Kuukausi treeniä poikien kanssa. Kovaa. Täysiä.

Tälleen flunssassa kouristelun kunniaksi ajattelin nyt päivitellä blogia. Oikeestaan tää postausidea lähti kytemään kuukausi sitten kun vedin poikien kanssa hackissa yhden kokeilusarjan, mutta mut tuntien ajatusten kirjottaminen ruudulle aina kestää hieman kauan.

Tosiaan kuukausi sitten katselin kun hurjat isot pojat treenas (kyllä te S ja V ootte melekosia salijamppoja!) ja jotenkin kokeilin sitten sarjaa heidän lämmittelypainoilla... joka oli siis mulle aika suoritus :D Haha! Liikkeenä toimi hack-kyykky. Päissä 25kiloo ja tein 5-6toistoo. Normaalisti päissä 7.5kiloo (mikä raudanpelko?) Treenasin kuullemma asenteella ja sain kutsun seuraaviin treeneihin. Huisia!

Taisin kirjotellakkin tosta treenistä mikä sit vedettiin. Aivan tappoa ja mua vielä jännitti koko treenin ajan. Oikeastaan se että kuolen. Taistelu pääkoppaa vastaan oli ihan hirmunen. Ja piti keskittyä ottamaan paineet oikein ja ja.. poikien kanssa kun oon jalkoja vetänyt, on ne lopussa niin rikki, etten saa enää tuntumaan. Lihas on oikeesti hakattu loppuun ja ei ihme niillä pudotuksilla, supereilla ja pakkotoistoilla. Ja mulle myös sakkotoistoilla jos yhtään valitan tai fuskaan.

Oon kyllä kokenut sakkotoistot tosi hyödyllisiksi. Siinä oikeesti tekee siihen asti, ettei lihas vaan jaksa. Pää on pakko voittaa. Ei saa miettiä kipua, vaan pitää keskittyä sarjan tekemiseen. Ei pommeja alas ja kunnolla ylös. Ja hackissa ei jäädä sinne alas istumaan! (senkin olen paristi tehnyt ja heti miettinyt mitä mä teen. On se pääkoppa jännä juttu.)

Kuitenkin pää on kehitynyt huimasti. Focus ja yrittäminen on ihan eri tasoa. Tosin niin on taas mun huutaminenkin..huudan kun vietävä ja ajattelin, että oon päässy siitä tavasta eroon, mutta ei sitten. Mun tekis niin mieli aina pahotella kanssatreenaajille mun huutoa. Mutta emmä sarjan aikana ajattele. Toki sen jälkeen tulee fiilis, että mitä hittoa Roosa nyt taas. Oliko pakko huutaa. Mutta oli. Koska oon aina varma, että kuolen.

Vielä en oo oppinu ottamaan sitä raivoa. "Suutu jo" ei tehoa muhun ja oonki varmaa liian postiivinen tähän lajiin.. Mutta on mulla omat keinot! Herkut! Emmä niitä syö reenin jälkeen, mut joha löytyy puhtia kun pojat sanoo "Jos teet tän hyvin saat keksin/pullan" Ja pullee punttipirkko huhkii yhtäkkiä ihan uudella energiatasolla! ;)

Mites sitten se lihaksisto? Oikeestaan oon vetänyt vaa paljon jalkareeniä poikien kanssa. Koska esim selässä pitää harjotella vielä latsien tuntumaa ja sitten pääsen varmaan koko treeniin mukaan. Nyt vaan paristi ollaan loppuun vähä runtattu. Mut jalat ja peppu. On tullu kokoa lihaksii ja läskiä lähteny kävelee. Kuukaudessa. Uskomatonta. Ja uskomatonta, miten paljon se vaatii duunia!

No entäs tekniikat? kehittyny, kehittyny. Oon saanu selkäreeniäkin uudelle levelille (tosin versa gripseille kuuluu osa kiitosksesta..) Ja prässissä ei satu enään alaselkään niinkään, vaikka tekee liikkeen syvään. Kulmasoutu tangolla on oikeella leveydellä. SJmavessa muistan puristaa. Tässä vaiheessa hyvin voi myös mainita kaverini J:n, joka varsinkin olkapääreenissä auttoi saamaan sitä tuntumaa. Ja ei saanut taaskaan fuskata tietenkään. Ojentajaliikkeitäkin opin ja sain ihan erilaisen kivun kuin ennen, Koko olkapää/ojentaja alue tulessa pari päivää.

Toisaalta mua harmittaa ,etten het alkuun ottanu semmosta kaveria, joka lattais aina ylittämään itsensä. Hitsi olisin jo iso ja vaffa tyttö! Mutta ajattelen niin, että onneksi on aikaa vielä ja sitä on paljon. Jos oon 25 vuotiaana elämäni kunnossa nii se ois tosi hyvä, kiva, bra!

Mites sitten ku mullaha on omat saliohjelmat? Noudatan niitä edelleen.:) Suurin vaihtelevuus on nyt jalkatreenissä ehottomasti. Joihinkin (esim selkätreeniin tai hauistreeniin) tulee vain loppuun vielä joku special rutistus. Vähän pakkoja ja pudotuksia. Mmh. <3

Parasta kuitenkin on, että treenataan kovvoo, muttei oo liian vakavoo hommoo. ;) Naureskellaan ja henki on hyvä. Tosi kivaa on myös kehut poikien suusta. Niitä osaa arvostaa tosissaan ja pistää hyvälle mielelle. Kun ei ne niitä turhaa sano. Ainakaan herra S :D Ja musta tuntuu, että oon löytänyt ihmisiä, keistä tulee vielä pirun tärkeitä ystäviä mulle. Hah, melkosta herkistelyä, mutta onhan mussa (onneksi) ne supernaiselliset puolet. Ei siitä pääse mihkään.

Mutta ehkäpä mun on aika kiittää poikia tällee julkisesti. On ollut huisin hienoa saada tommosia konkareita neuvomaan aika kädestä pitäen. Sen kun yhdistää valkun tekemään perusrunkoon niin BOOM! Toki esim M ja H on auttanut myös mua tekniikoissa noin vuosi sitten. Mutta nyt jotenkin on sisäistänyt niiin paljon lisää. Kuukaudessa! Mutta tämä tuleva fraasi on teille koko konkkaronkalle, ketkä ootte tätä keltanokkaa jelpannu;

Mä arvostan todella paljon ja oon todella kiitollinen. Ei teille voi kun antaa bodypeukun ja nöyrän kiitoksen. Emmä osaa edes sanoin kuvailla mun kiitollisuutta. Se näkyy ihan kokonaisvaltaisena. Ei oo huolia, ei murheita. Mun mieli on todella puhdas ja tiedän, että uuden oppiminen sekä kehityminen on yksi suuri syy siihen. Mäki tuun olemaa vielä joskus iso ja vaffa niiku te. Ja omistamaan esim melekosen HC pepun !;)

Mutta jos olisin äijä, olisi tämä siis vain lyhyesti ja ytimekkäästi: KIITOS!<3 ja jatketaan harjotuksia. ;)

Loppuun vielä kuvaa mun uusista better bodiesin vaatteista. Ihan vaan siks, että tää pysyy ultimate fitnessgurl-blogina.