Bodailua, lomailua ja silmäleikkauksen jälkeistä pakkolepoa.

Moikka!

Mulla on tosiaan kesäloma nyt ja yli puolenvälin mennään reilusti. Mulla oli pääkopassa lupaus itselleni, että tulen postaamaan nyt ainakin jotain. Siis ideoitahan oli ainaki viisi kun loma alkoi, mutta loma vissiin tyhjensi aivot aika hyvin. ;) Nyt pari päivää sitten yhdellä facebook kirpparilla eräs lukijani tuli kyselemään milloin postausta. Piristi muuten päivää tietää, että joku näitä mun höpötyksiä lukee ja ilmeisesti välillä odottaakin. Kiitos siis sulle creepylle lukijalle. ;) <3 Toivottavasti teitä on hurjasti enemmän! :)

Mun blogin kirjotuksesta on niin pirusti aikaa taas vaan venähtänyt, etten tiedä mistä aloittaa.. varmaan ainakin yksi syy tauolle on juurikin oman fitnesskuplan totaalinen puhkeaminen ja munkin mielestä koko fitnesshössötys menee yli. Meinasin jopa kirjoittaa siitä tänne ja ehkä voisin avata teille hiukan asiaa;

Nykyään jos käyt salilla sä harrastat joko a. painonnostoa, voimannostoa tai fitnesstä/kehonrakennusta. Muuta vaihtoehtoa ei siis ole. Et vaan voi käydä salilla. Se ei ole harrastus. Tästä esimerkkinä se kun kävin himpun verran vuosi sitten lääkärissä (yksityisellä) ja kun hän kyseli mitä teen vapaa-ajalla niin sanoin että käyn salilla. Ja sanoin samalla, että ei sairastelu ruokavaliosta ainakaan johdu, koska syön terveellisesti ja kaikki menee vaa'an kautta. Vastaus oli "jaa, harrastat siis fitnesstä?" EI, en harrasta!
Myönnettäköön, että nykyään saatan sanoa niin. Silloin vältyn juurikin näiltä "voitko tarkentaa mitä meinaa, että käyt vaan salilla?"-tilanteita.

Fitnesskansasta ehkä lihava, mut oonki vaa massamustonen!

Tosiasiassa mähän vaan käyn salilla. Varsinkin nykyään mun syöminen on niin paljon rennompaa.
Okei, mä mittaan arkisin ruokani, mutta oon tehnyt sitä jo kolme vuotta niin se tulee aikalailla selkärangasta, Ihan sama jos ite oot käyttänyt vaikka hiustenpidennyksiä kolme vuotta. Ei ne tuota sulle vaivaa. ja osaisithan sä ilmankin elää, mutta hiustenpidennykset helpottaa sun arkea eikä tuota mitään stressiä niin miksi niitä ottaa pois. Tuostahan voi rivien välistä lukea, että mun elämä ei oo mitenkään stressaavaa, vaikka mittaan ruuat. Mulle oudompaa oli esim olla nyt Jyväskylässä ilman vaakaa. Ei se mua mitenkään ahdistanut, mutta outoa se oli. Meitä on siis moneen junaan. :)

Ja tuosta päästään siihen, että olisin muka joku terveysfriikki, kun en herkuttele joka toinen päivä, juo saunakaljaa ja mittaan ruokani. Tässäpä kyseinen raivopäivitys, suoraa sydämestä. ;)

"Teki mieli avata blogissa vähä sanaista arkkua, mut postauksesta ois tullu liia lyhyt. Mua välillä huvittaa, että tyypeistä oon terveysintoilija tai joku superärsyttävä fitnessmuija, joka syö vaa kanaa ja parsaa ja ikinä muulloin, paitsi suunnitellusti, syö suklaata. Tiiättekö söin eilen pehmiksen ja osan suklaalevyä ja tänään loput suklaasta. Oon ollu väsyny ja ei oo kanaparsa maistunut. No tänäänkin ratkaisin ongelman ostamalla maistuvan lohisalaatin. Joha uppos.

Äsken heräsin päikkäreiltä ja olo sen verran nuutunut, että juu, reenikin jää suosiolla väliin. Teki mieli suklaata ja croisanttia ja oisin nii halunnu niitä mennä ostamaan, mut olin et perkele nyt riittää ja söin pari leipää kurkulla sekä margariinilla ja kävin ostamassa skyrin + pepsi maxia. Onhan se nyt samperi ärsyttävää komentaa itse itseään väsyneenä, mutta jokainen meistä silti pystyy siihen mikäli haluaa. Kukaan ei tykkää hemmotelluista ihmisistä, niin miksi nyt hemmottelisit itse itsesi piloille? Liian natsi menokaan ei toki toimi, mutta nykyään ollaan kaikille ihan liian lepsuja. Jopa itselleen.

Multa myös monesti kysytään, kuka ois oikeesti hyvä PT kun menee hermo läskeihin/väsymykseen tai voisinko tehdä ohjelman. Joskus oon tehnyt ja tasan nolla on sitä viikkoa kauempaa noudattanut. (paitsi äiti.♥)
Ymmärrättehän, että se ei teitä laihduta, että ne ohjeet on kaapissa. Minä tai se super PT annetaan vaan ohjeita, joita PITÄÄ MYÖS NOUDATTAA. Teidän pitää ITSE olla valmiita muutokseen ja tappelemaan omaa mieltänne vastaan. Oppia sanomaan itsellenne "ei." Ja moni joka mun ohjeita kysyy, tietää jo. Alkakaa olla itse itsenne herroja niin joha alkaa tapahtua! Jos väsymys on kertakaikkiaan liian suuri, lähtekää miettimään sitä, miten sen voisi ajaa minimiin.

Olen puhunut. Helepotti.

ps. moni on kysynyt, onko laihuus tehnyt mut onnellisemmaks. Silloin 15kiloa laihempana olin varmaan onnettomin ikinä. Nykyään normaalipainoisena olen tyytyväisempi. Hyvä olo ratkaisee ja se lähtee sopusuhteesta asioihin treeni, safka ja lepo, työn miellekkyys sekä sosiaaliset suhteet."Hymiö smile"

Jottei tää postaus ois täyttä negaa, niin bodaustaha mä edelleen rakastan. Siis NIIN tykkään. <3

Nythän mä oon menny taas hetken omillani henk.koht. syistä, mutta Ramilta sain reenitekniikkoja kuntoon nii hyvin, että pysyn nyt tekemään motivaatiomiehen reenejä kadottamatta tuntumaa.Ja voin kertoo, et monesti reeneissä itkettänyt! Eli perille männöö. :D Lisäkseen enkatkin paukkunu mm. vihdoin maastavedossa vetäsin sen 110kg ja olihan se vielä suht kevyt! Enne joulua kunnianhimonen 120 kiloa  vähintään! Niin ja teinhän mä etureiskoja prässissä 300 kilolla. Ei sekään kovin huono. :)

Nuo enkathan paukuttelin ennen lomaa. Mun lomaha alko siis edellisviikolla ja se viikko tuli reenattua Jyväskylän Elixialla. Suht pikkunen Elixia, mut ajo hyvin asiansa. Yhteen jalka- sekä selkäreeniin sain myös reenikaveriks Idan, joka on kisannut bodyssa. Kova mimmi siis! Oli kiva reenata iha pykälän voimakkaamman mimmin kanssa. Sai ihan erilaista potkua reeniin ja nyt etsinkin Turusta tyttöpuolista reenikaveria! Mut kiitti vielä Ida, me nii reenataan jatkossakin kahdestaan aina kun on siihen mahdollisuus.<3 ja ens kerralla pitää muistaa ottaa yhteisselfie. ;)

Turkuunhan mä palasin nyt tiistaina, sillä keskiviikkona kävin silmien laserleikkauksessa (lasik menetelmä,) On tää vaan hurjaa nähdä lähelle ja kauas hyvin! Vähän nää meinaa aristaa ja toisessa silmässä ilkeen näkönen verenpurkauma, mutta nyt vasta menossa toinen päivä. Ja niin siistiä kun tää näkö tuntuu vaan paranevan!! :) Ainut miinus on tietty viikon hikoilukielto eli aikalailla reenikielto. :D Lisäksi vaikee lähtä mihinkään, kun silmiä pitää kosteuttaa vähintään kerran tunnissa. Mutta kattellaan nyt jos vaikka uusilla lenkkareillani (kyllä,luit oikein) kävis kävelemässä reippaasti joku päivä. Tuolla on nii viileää ja mulla naama ei hikoo ensimäisenä nii vois testailla..Jyväskylässä tosiaan juoksin kympin pitkästä aikaa tuntiin ja tuli fiilis, että haluun alkaa taas hölkkäilee. Siitäkin tulee nii voittajafiilis ja eihä se oo kiva rapuissa hengästyä, nii seki ongelma ratkeisi ;)
Lisäkseen mulla ois tavotteena nyt OIKEESTI marraskuun loppuumennessä puottaa 6 kiloa. Heleppo tavote monelle, ei mulle. Syynä ihan se, että tää 70 kiloo tuntuu välillä aika raskaalta kantaa.. :)

fiilikset kympin jälkeen!

Eikai siinä. Jospa sitä jatkossa päivittelis vähän useammin. Propsit kaikille, jotka jakso tämän lukea. <3 Kommentoikaaha, nii tiiän, seuraako tätä enään kukaan vai onko kaikki suuttunut kun en päivitä..:) ja postausideoita tulemahan rohkeesti vaa!

<3llä;
massamustonen

peiliselfie ilman turhia filttereitä ja rajauksia! huom. vapo <3

Tunnesyömisestä tunnetreenaamiseen.

Meille ihmisille on nykymaailmassa aika yleistä tunnesyöminen. Syödään iloon, suruun, onnistumisiin ja pettymyksiin. Hyvä ruoka ja parempi mieli..onhan se totta, myös omalla kohdalla jossainmäärin. Nykyään ruuan mielihyvä kyllä istelläni liittyy eniten iloon ja hauskanpitoon, muttei asia ole todellakaan aina ollut näin.

Vuosia söin lähinnä suruuni ja stressiini. Eikä tämä ruoka ollut mitään jauhelihaa ja perunamuussia kiloittain, vaan suklaata ja sitä sitten jopa kilottain. Suklaata söin, vaikkei olisi ehkä kannattanut. Ja vaikka sen hakemaan lähteminen oli vaikeaa ja tuskaista. Olen vähän semmonen persoona varsinkin surussa ja stressissä, että haluaisin vain makoilla sängyssä puoliunessa. En liikkua mihkään.

Ja ennen noin teinkin, kunnes tajusin että sehän tekee aika hallaa mielelle, koska on yksin ajatustensa kanssa ja yleensä vielä neljän seinän sisällä.

Mulle viimeviikonloppu oli todella raskas henk.koht. syistä. 14 tuntia junamatkaa sisältävä viikonloppu väsytti niin fysisesti kuin henkisestikkin. Enemmän vetoaisin nyt tämän väsymyksen syyhyn tuon henkisen puolen.

Sunnuntai-iltana kun kotiuduin takaisin Turkuun menin reenaamaan. Kello oli vaikka mitä, mutta oli pakko saada purkaa fiiliksiä ja ajatuksia, mitä ei muille pysty sanoa tai ehkä osaa pukea sanoiksi.

Reeni oli keskinkertainen. Ei mitenkään kummonen.Mutta aivot saivat ns lepohetken. Treenin jälkeen olin kyllä uupunut eli riisikakkujen ja leikkeleen syönnin jälkeen unille. 

Eilen väsytti. Paljon. Olin töissä vain 5 tuntia, mutta harvoin niin uupunut töiden jälkeen. Piti mennä salille ja päätin nukkua hetken ennen sitä, mutta nykyään en osaa niin hyvin nukkua keskellä päivää, mikä on todella ärsyttävää!

Join kahvia, lepäilin ja soittelin kavereille ja hain heiltä fiilistä ja iloa päivään. Kiitos vaan kaikille, keiden kanssa sain höpistä ees hetken. Tiedätte kyllä. <3

Viimeisen puhelun jälkeen vetäsin jo treenibanskun, mutta ei. Mieli veti sänkyyn niin ahkerasti, että katsoin salkkarit ja aloin nukkumaan. Ja nukuinkin 11 tuntia, eli tunnin vielä enemmän mitä la-su yönä. Heräsin herätyskelloon ja väsytti, edelleen.

Söin aamupalan ja parin tunnin päästä kimpsut ja kampsut kasaan ja salille. Moni voi miettiä, että hullu akka, senhän pitäisi levätä. Mutta mulla on eri väsymysoloja. Fyysinen ja henkinen. Mikäli henkinen puoli on vain väsynyt, menen silloin treenaamaan. Treenin ei tarvitse olla edes superkova, niin saan silti helpotusta. Tänäänkin lähdin vedet silmissä salilta, eikä se ollut pettymys suht paskaan jalkatreeniin. Se oli helpotus, mikä seurasi siitä, että annoin aivojeni hetken levähtää. Ja nyt jaksaamyös sitten paremmin töissä. Eli musta aina winwin-tilanne.

Treeni on mulle siis niinkuin jollekkin syöminen ja varsinkin näin suomalaisille juominen. Parin lasin jälkeen viiniä on helpompi antaa piilossa olleiden kyyneleiden tulla. Mulla sama saattaa tapahtua treenin jälkeen.

Varsinkaan näin dieetillä kun on ollut ilman sokeria, mulla ei ole tullut mieleenkään vetää mitään suklaata ja itkeä peiton alla. Päinvastoin, syöminen on ollut jopa hankalaa.

Siitä olen iloinen ,että olen saanut tunnesyömisen käännettyä tunnetreenaamiseen. Toki, ihan samallailla sinne on vaikea lähteä nostamaan rautaa, kun hakemaan se levy suklaata. Mutta kun tietää, että siitä saa helpotusta, on se ahteri helpompi pelipaikalle raahata, oli se kauppa tai sali.

Ja selkeesti, tässä on rakkaus lajiin. Treeniä ei ole missän vaiheessa mun pakko tehdä, eikä syödä terveellisesti. Silti sitä teen, 100% omasta tahdosta. Toki, mulla oli punttiksen suhteen vähän motivaatiopulaa parisen kuukautta, mutta niinhän sitä jokaisella on. Silti ajatus taas tälläisestä intohimoisesta ja aktiivisesta treenaamisesta kolkutti päässä ja olen niin onnellinen, että olen taas niin sanotusti takaisin pelissä mukana!

Oletteko te saaneet korvattua tunnesyömisen jollain muulla vai onko se ikinä ollut teille edes ongelma?

Miten mulla vaikuttaa some itseni hyväksymiseen sellaisena kuin olen?

Jos pääsisitte selaamaan mun instagrammia ja facebookin feediä, ei olis epävarmaa sen jälkeen, millainen on mun kauneusihannekroppa (puhutaan sitten naisista tai miehistä.)

Girls who lift, boss girls, girls with muscle, Yes I'm a girl,Yes I have a muscle. Tuossa muutama lempparisivusto mitä seuraan molemmissa. Kovakuntoisia naisia.

Onko nämä naiset mun tavoitekropan omaavia? 

Nojoo, voisin vastata tuohon että kyllä ja ei. Tottahan toki haluan joskus olla monen "maallikon" silmään jopa oksettavan lihaksikas (natuna pääsee yllättävän lihaksikkaaksi, toki se vaatii vuosia.) Toisaalta, en tavoita kenenkään tietyn ihmisen kroppaa tavoitteekseni, koska meillä jokaisella kuitenkin on se oma luontainen fysiikka. Turhaa tavoittelen jotain latinolantiota. Ei tuu tapahtumaan ,vaikka mitä lantion notkautuksia tekisin. :D Puhun nyt siis lantion leveydestä, en perseen koosta. Peppua saa kasvatettua kyllä, mutta ei siitäkään mitään silaripeppua saa tekemälläkään. Tosin, en edes haluaisi silaripeppua. 

Muistan, että teini-iässäni ollessani isosiskoni, äitini ja melkeimpä kaikki vanhemmat ihmiset sanoivat minulle, että kyllä ne ulkonäköpaineet helpottaa ajanmyötä.

En uskonut tollaista "soopaa". En tietenkään. Olin varma, että tulen melkein aina jollain tapaa karttamaan peilikuvaani ja olin jo turruttautunut tähän ajatukseen.

Täytän tasan viikon päästä 23. Tosi laimea ikä. Aika mitäänsanomaton. Odottaa jo 25-vuotis bileitä, mutta toisaalta ei halua että ne tule ainakaan nopesti. Mutta kyllä se kaks vuotta menee aika nopiaa. 

Jotain olen kuitenkin nyt lähi kuukausina...viikkoina.. tai oikeistaan lähipäivinä tajunnut; mä oon alkanut oikeesti hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Ja se on tosi hämmentävää.

Huomaan sen mm siitä, että painan enemmän kuin vimevuonna. Mussa on selkeesti enemmän läskiä. Mutta silti mulla on hyvä olla. Tosin, lähden silti dieettaamaan, koska ois kiva että edellisvuoden kesävaatteet mahtuu päälle. Muute tulee kallis kesä. :D

Asia, missä huomaan somen vaikutuksen on se, että en millään antaisi näiden positiivisten ajatusten tulla mun päähän.Alitajunta oikein karjuu, että kato ny niitä huonoja kohtia. Siis what?:D Ihme toimintaa.. mutta ehkäpä se kun on niin kauan nipottanut itelleen näkyy tässä. 

Ja TOTTAKAI tähän lajiin kuuluukin tuijottaa heikkouksia, että mitä lähdetään varsinkin kehittämään. Eli niitä pitää tutkailla. Mutta ajan tässä nyt sitä pointtia, miten niitä tarkastelee.

Onko se rakentavaa kritiikkiä ,vai ainoastaan itsensä mollaamista?

Mitä järkeä olisi harrastaa, jos ei koskaan voi olla tyytyväinen jo saavutetusta? Pelkkä itsensä herja saisi ainakin itse itseni luopumaan harrastuksesta. Oli kyseessä mikä harrastus tahansa.

Niin ja toki voisin lopettaa sivustojen seuraamisen, mutta ne motivoi. Ja ei sivujen pidä kadota, vaan mun jatkaa tätä henkistä prokkista.

Mm. kisolavoista kysellään edelleen. En nouse ikinä, jos en saa asennetta itseäni kohtaan semmoselle levelille, et joitaki se jo ketuttaa ja vaikutan ehkä tuntemattomille itserakkaalta. Vaikka tavoitteeni on joku päivä olla järkkymätön itsevarma, mutta jalat maassa.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille!:)

ps. nykyään ig: @massamustonen, missä saatte kattoo mun filtterillä läträttyjä kuvia. Nyt tänne kuitenkin se kauhee ja pelätty #NOFILTER kuva parin päivän takaa. ;)

Yksinpuurtamisen tuska ja valmentajan kaipuu..

3 kuukautta.. 3 kuukautta siitä, kun yli kahden vuoden jälkeen olen omillani treenien ja syömisten suhteen. Ja yritän vielä välikiristellä nyt kireämpään kuntoon kun ikinä ja koitan duunaa sitä yksin. Tuloksia tulee, mutta silmät huijaa. Paino heijaa. Missä mennään?

Tavallaan en stressaa sitä, miltä näytän. Olen ihan terveen ja liikkuvan näköinen..haha.

Eniten häiritsee motivaatiopula. Nyt ei ole mitään tavoitetta. Ennen jaksoi puskea seuraavaan kuntotsekkiin täysiä, että sai positiivista palautetta. Nyt sitä ei automatic anna kukaan. Sanoinkin motivaatiomiehelle ,että tuntuu, ettei ketään kiinnosta mun kehitys tällähetkellä. Valmentajaa aina kiinnosti. Ja tiedänhän mä bodypiirit, joku saattaa hyvinkin tiiviisti seurata,miten meikäläinen kehittyy. Mutta ei pakolla sano sitä minulle, ainoastaan muille. ;)

Oon miettinyt erilaisia vaihtoehtoja mitä sitä keksisi. Ei kuitenkaan haluaisi vähentää punttailua,mutta toisaalta olisi kiva kokeilla, toisiko se motivaatiota. Tai niinkun eilen juttelin motivaatiomiehen kanssa, että alkaisi enemmän treenaamaan voimatreeniä eli vähän lyhyempää sarjaa. Tai alkaisi lenkkeilemään (Turun kevät on iha 10 kertaa kivempi kun Jyväskylän!) ja ylläpitäisi vain nykyistä lihasmassaa kesän yli. Että en nyt tiiä mitä tässä tekisi.

Parastahan ois, että ois PT Turun alueella, joka suunnittelis reenin ja ruokavalion ja käytäs yhdessä ohjelma läpi. Liikeille on kuitenkin monta nimeä ja on tärkeää että tekijänä tietää, mitä valmentaja on liikkeen nimellä hakenut. Toisaalta mulle riittäis sekin, että joku tsekkais vaan mun kunnon. Pieniä juttuja siis..

Jos ottais ees semmosen 3kk setin alkuun ja miettisi sitten.Onhan noita nettivalmennuksia mut nääh empä tiiä... tietääkö joku Turun seudulla ihan ok hintaista ja hyvää valmentajaa? Tai jotai yyberhyvää nettivalmennusta?

Joo toki mä iteksenikin pärjään, mutta on mun oma asia sitten, mihin rahani lykkään. Kenenkään ei tarvi siitä vinkua. Pitkäkää vaan hulluna, ei sinällään hetkauta mun muaailmaa.

T. Turhautunut Massa Mustonen

Tulee, tulee, jaksaa, jaksaa.. mitä jos ei välttämättä jaksa?

Moikka moooi ja ihanaa lauantaita kamut!

Mun on pitänyt hetki jo blogiin rustata aiheesta, mutten oo oikein saanutkaan purettua ajatuksia tästä aiheesta niin hyvin pään sisällä, että olisin tarpeeksi saanut tekstiä. Tänään kuitenkin työpäivän jälkeen puhuttiin työkaverin kanssa vaikka ja mistä (kiitos vaan Kukkis, oli ihana juttutuokio!) ja aloin ajattelemaan asiaa uudelleen. 

Nykymaailmassa pitäisi jaksaa sykkiä ihan hirveesti. Väsymysksestä väännetään nykyää silkkaa laiskuutta. On se vaan niin väärin! Koitan nyt avata asiaa teille hieman ja koitan tehdä sen niin, ettei kukaan ymmärrä mua väärin.

Ensinnäkin haluan sanoa, että mielestäni on hienoa, miten fitnessbuumi on laittanut ihmiset liikkeelle. Oli se sitten lenkkipolulle, zumbaan, tanssiin, pilatekseen, uintiin tai vaikka sinne salille.

Ja sitten se mutta; 

Urheilu on monelle aika suorittamista. Mihin on kadonnut se hyvän fiiliksen hakeminen ja liikunnasta nauttiminen? Milloin "en oikeesti jaksa" lauseesta on tullut vain mukamas paska tekosyy?

Mulla esimerkiksi eilen oli tosi raskas duunipäivä, kun meillä alko yks kamppis ja asiakkaita riitti. Hyväkun oikeesti ehdin juomapullostani juomaan! Kotiin päästyäni olin ihan naatti ja aistin kropassani jopa pienen nestehukan. Ja arvatkaa mitä? Ois pitänyt lähtä olkapääjumpalle. Joo, olkapääjumppa on ns. "kevyimmistä" reeneistä jos miettii mun tän hetken jakoa, mutta hitto, ei mulla tullu kun pariksi minuutiksi pieneen mieleeni lähtä reenaamaan! Mähän olin ihan sairaan väsynyt!

Ennen olisin tästä huolimatta lähtenyt. Vedetään vähän kahvia ja laturia extramäärä ja mennään. Oh well, tuollalailla kroppaa "huijaamalla" olisi saattanutkin tulla ihan ok treeni, vaikka ois naamaa ehkä vähän väsymys kuumottanut (juu, mulla saattaa väsymys nostaa pienen lämmön kehoon.)

Tuollatavalla kehoani huijaamalla, oon saanut itteni pieneen rasitustilaan noin abouttia vuosi takaperin. Vaikka mun treenimäärä oli sillon "vaan" 5kertaa viikossa, niin silti muukin elämä kuormitti. Ei pelkästään sali. Ja tämä pitää nimenomaa tiedostaa itse. Tuolloin mullahan oli Halosen Matti valmentajana, mutta eihän hän tiennyt, milloin töissä olisi tosi raskas päivä. Mun itse piti tiedostaa se. Ja toivon, että jokaisella jolla on valmentaja, tajuaa tämän asian. Hän pystyy neuvomaan, muttei hän oikeasti pysty tietämään todellista vireystasoasi. Sinä itse tiedät sen, sinä itse olet loppupeleissä vastuussa. Tosin osaava PT osaa sanoa milloin lyödään jarruja. Mutta jos olet kova peittelemään todellista jaksamistasi, on homma saattanut mennä jo yli. ja valitettavasti moni sitä peittelee... varsinaista syytä en tiedä. Ehkä se on tämä meidän kulttuuri?

En nyt tarkoita, että kevein perustein perutaan aina treeni. Mutta tuntuu, että nykyään pitää olla TODELLA jyrkkä syy treenin skippaamiseksi. Tyyliin nukahtaa vessanpöntölle. :D Väitän siis, että moni tunnistaa (tai alkaa ainakin hetken reenaamisen jälkeen tunnistaa) milloin on kyse laiskuudesta ja milloin oikeasti väsyttää.

Joskus on siis ihan ok nostaa vain jalat rahille ja syödä vaikka benkku jerryn uutuusmaku korvapuusti (kuvailin minua eilen.. ;)

Kuunnellaan kroppaa ja vältetään ylirasitukset! on myös hyvä muistaa, että 10 vuotta aktiivisesti kovaa reenanneen kestävyys on vähän parempi kuin 2 vuotta reenanneen. Eli jos kokenu kaveri jaksais, ei se meinaa, että sun pitäis samalla intesiteetillä jaksaa. Just saying.

Rentouttavaa loppuviikkoa kaikille! NYT mä lähen tekemään sen eilisen jumpan et aamulla jaksaa syödä Blankon brunssilla. ;)

Liian onnellinen täysiä bodaamiseen.

Hellurei ja HELLÄT TUNTEET!

Tässä tänään lopettelin mun viime viikkosen kevyen viikon menemällä ennen duunia salille antamaan selälle mukamas runtua. Koko ajatus paino jo sunnuntaina mieltä, koska hieroja viime viikolla sano, että treenaa selkääski välillä. :D Hahahah! Jeppis, mun heikko kohta, joka ei ota kehittyäkseen. Ja fiilikseen vaikutti myös se, etten ollut voinut useeseen viikkoon reenata selkää kunnolla koska käsi-ja selkäjumit.

Oh well, miten meni sitten noin niiku omasta mielestä?

Rauta paino nii perkuleesti ja mavesta 90 kilua oli ku ois koittanu jotai maximia,vaikkakin se meni sitten pari kertaa ylös että humahti. Silti. Tahmeaa, ihaku bodaus ois iha uus juttu.

Mä sit oon semmone adhd ajatusteni kanssa, että kelailin yhen palautuksen aikana, että mikä perkele Mustosta nyt vaivaa. Ongelma oli se, että ei mikkää!

Saan bodauksee iha hitoksee voimaa, kun suutun. Oon vihanen. Mutta se, että nyt ei oo oikein mitään vihan aiheita. Kaikki elämässä rullaa. Jopa kropan kiristyminen, nyt kun lopetin dieetin. ja vihdoi alkaa keskikroppaki kiristyy, eikä pelkästää jalat.

Lisäkseen mä en myöskään voi purkaa mun vapaa-ajan yksinäisyyden tuskaa punttiin, kun ollaa nyt nähty motivaatiomiehen kanssa suht tiheesee ja tällä viikolla nään ihanaa Jenniä ja sitten on tyttöjeniltaakin luvassa ihan tällä viikolla..

Lisäks hyvää mieltä tuo se, että oon nyt viikon tehnyt fyssarin antamilla ohjeilla ja mun alaselkäkivut on melki kokonaa historiaa ja ranka alkaa taas liikkumaan. Eli halleluja sille!

Nii ja sit on valosaakin.

Perkele. Mistähä sitä sais vihaa? Kun ei viitti suuttua siitä, että kaikki on hyvin. Eihä siinä ois mittää järkee!

Kuka tulis huutamaan mulle että suutu jo?

Toisaalta positiivista on sekin, että huvikseenha mä tätä teen. Mahdollisimman maksimaalinen kehitys siis ei ole kokoajan pakollista. Vaikka oishan se siistiä.

Ja nyt voidaa ajatella sitten bodauksen suhtee positiivisesti, että onneks AINA tulee alamäki. ;)

Mukavaa viikon alkua kaikille, puspus!

-Roosa

tältä näyttää onnellinen massa Mustonen!

Dieetin katkolle. Suljetulle osastolle siihen asti että aurinko paistaa!

Moikka kamut!

Noin kuukaus sitte postailin tänne mite saa motia dieetillä olemisee ja muuta liibalaabaa. Okei halusin jakaa vinkkejä lähinnä muille. Itehän oon aika kynsinhampain pysyny mun päätöksessä ja todelliset repsahdukset ovat olleet säälittävän pieniä. Mitäänsanomattomia. Sen ehkä kertoo jo se, että tänä vuonna tuo paino on pudonnut -4.3kiloa, johon olen suht tyytyväinen, kun ottaa huomioon dieetin kalorit ja treenimäärät.

Jos mentäs mun tavoitteesee, lähentelisin puoliväliä, mikä on tosi hyvällä mallilla. Mutta pää alkaa lohkeilemaan. Se ei kestä.

Jotenkaa tuo kevät ei nyt tuukkaa nii nopeesti kun kelasin ja on myönnettävä, etten mä vielä kunnolla oo sopeutunut Turkuun. Ongelmaksi muodostuu se, että mun elämä alkoi pyörimään dieetin ympärillä, mikä ei tietysti ole tavallisessa dieetissä todellakaan suotavaa. Kisadieetit sitte erikseen.

Ja kun elämä alko pyörimään dieetin ympärillä nii stressi Mustosen stressilevelit alko olee jo aika korkeeta luokaa ja sit kaikki tökki. Kaikki oli niin kamalaa, stressaavaa, ei hyvä! Treenit tosin kulki hyvin, mut se kynnys lähtä reenaamaan oli ihan kaamee. Väsytti ja oli nälkä niin onhan se ymmärrettävää ettei huvita.


Kuvioihin onneks astu Team ViRoLi ja lopulta myös motivaatiomies. Nyt kun mulla ei valkkua siis ole. Varsinkin tyttöjen huoli sai mut himmaamaan vauhtia ja nyt pari päivää oonkin ottanut iisimmin ja huomannut taas jälleen  kerran, ettei se oo maailmanloppu.

Meinaan himmaamisella, että saatan nyt syödä sen pari riisikakkua tai banskun jos on nälkä enkä kärvistellä nälän kanssa. Reenit tulen tekemään nyt lepoviikon jälkeen normaalisti.

Tämä ihan sen takia, etten  tosiaankaan halua mennä takapakkia. Kelasin ennen kesää kuitenkin sen pari kiloa vielä pudottaa, enkä halua tilanteen olevan sitten +-0 jos miettii alkuvuodentilanteeseen. 4 kiloa on nääs aika helppo saada takaisin. ;)

Mulla oli muuten eilen fyssari ja lähdettii nyt korjaamaan mun selän ja niskan liikkuvuutta ja asentoja. Kivaa! Lisäkseen mulla on huomenna selän hieronta. Thats why oli vähän pakko laittaa lepoviikko tälleviikolle. Tosin, olin jo sen tarpeessa!

Palaillaan taas!

-Roosa