tiistai 26. toukokuuta 2015

Tunnesyömisestä tunnetreenaamiseen.

Meille ihmisille on nykymaailmassa aika yleistä tunnesyöminen. Syödään iloon, suruun, onnistumisiin ja pettymyksiin. Hyvä ruoka ja parempi mieli..onhan se totta, myös omalla kohdalla jossainmäärin. Nykyään ruuan mielihyvä kyllä istelläni liittyy eniten iloon ja hauskanpitoon, muttei asia ole todellakaan aina ollut näin.

Vuosia söin lähinnä suruuni ja stressiini. Eikä tämä ruoka ollut mitään jauhelihaa ja perunamuussia kiloittain, vaan suklaata ja sitä sitten jopa kilottain. Suklaata söin, vaikkei olisi ehkä kannattanut. Ja vaikka sen hakemaan lähteminen oli vaikeaa ja tuskaista. Olen vähän semmonen persoona varsinkin surussa ja stressissä, että haluaisin vain makoilla sängyssä puoliunessa. En liikkua mihkään.

Ja ennen noin teinkin, kunnes tajusin että sehän tekee aika hallaa mielelle, koska on yksin ajatustensa kanssa ja yleensä vielä neljän seinän sisällä.

Mulle viimeviikonloppu oli todella raskas henk.koht. syistä. 14 tuntia junamatkaa sisältävä viikonloppu väsytti niin fysisesti kuin henkisestikkin. Enemmän vetoaisin nyt tämän väsymyksen syyhyn tuon henkisen puolen.

Sunnuntai-iltana kun kotiuduin takaisin Turkuun menin reenaamaan. Kello oli vaikka mitä, mutta oli pakko saada purkaa fiiliksiä ja ajatuksia, mitä ei muille pysty sanoa tai ehkä osaa pukea sanoiksi.

Reeni oli keskinkertainen. Ei mitenkään kummonen.Mutta aivot saivat ns lepohetken. Treenin jälkeen olin kyllä uupunut eli riisikakkujen ja leikkeleen syönnin jälkeen unille. 

Eilen väsytti. Paljon. Olin töissä vain 5 tuntia, mutta harvoin niin uupunut töiden jälkeen. Piti mennä salille ja päätin nukkua hetken ennen sitä, mutta nykyään en osaa niin hyvin nukkua keskellä päivää, mikä on todella ärsyttävää!

Join kahvia, lepäilin ja soittelin kavereille ja hain heiltä fiilistä ja iloa päivään. Kiitos vaan kaikille, keiden kanssa sain höpistä ees hetken. Tiedätte kyllä. <3

Viimeisen puhelun jälkeen vetäsin jo treenibanskun, mutta ei. Mieli veti sänkyyn niin ahkerasti, että katsoin salkkarit ja aloin nukkumaan. Ja nukuinkin 11 tuntia, eli tunnin vielä enemmän mitä la-su yönä. Heräsin herätyskelloon ja väsytti, edelleen.

Söin aamupalan ja parin tunnin päästä kimpsut ja kampsut kasaan ja salille. Moni voi miettiä, että hullu akka, senhän pitäisi levätä. Mutta mulla on eri väsymysoloja. Fyysinen ja henkinen. Mikäli henkinen puoli on vain väsynyt, menen silloin treenaamaan. Treenin ei tarvitse olla edes superkova, niin saan silti helpotusta. Tänäänkin lähdin vedet silmissä salilta, eikä se ollut pettymys suht paskaan jalkatreeniin. Se oli helpotus, mikä seurasi siitä, että annoin aivojeni hetken levähtää. Ja nyt jaksaamyös sitten paremmin töissä. Eli musta aina winwin-tilanne.

Treeni on mulle siis niinkuin jollekkin syöminen ja varsinkin näin suomalaisille juominen. Parin lasin jälkeen viiniä on helpompi antaa piilossa olleiden kyyneleiden tulla. Mulla sama saattaa tapahtua treenin jälkeen.

Varsinkaan näin dieetillä kun on ollut ilman sokeria, mulla ei ole tullut mieleenkään vetää mitään suklaata ja itkeä peiton alla. Päinvastoin, syöminen on ollut jopa hankalaa.

Siitä olen iloinen ,että olen saanut tunnesyömisen käännettyä tunnetreenaamiseen. Toki, ihan samallailla sinne on vaikea lähteä nostamaan rautaa, kun hakemaan se levy suklaata. Mutta kun tietää, että siitä saa helpotusta, on se ahteri helpompi pelipaikalle raahata, oli se kauppa tai sali.

Ja selkeesti, tässä on rakkaus lajiin. Treeniä ei ole missän vaiheessa mun pakko tehdä, eikä syödä terveellisesti. Silti sitä teen, 100% omasta tahdosta. Toki, mulla oli punttiksen suhteen vähän motivaatiopulaa parisen kuukautta, mutta niinhän sitä jokaisella on. Silti ajatus taas tälläisestä intohimoisesta ja aktiivisesta treenaamisesta kolkutti päässä ja olen niin onnellinen, että olen taas niin sanotusti takaisin pelissä mukana!

Oletteko te saaneet korvattua tunnesyömisen jollain muulla vai onko se ikinä ollut teille edes ongelma?

2 kommenttia:

Kiitos asiallisesta kommentistasi! :)