Tositarina viime helatorstaista.

Koneelta löytyi teksti, jonka olen kirjoittanut heinäkuussa. Tekstissä olen käynyt läpi kaatumispäivän.
Tekstissä ilmenevä ensimäinen ajatus kaatumisen jälkeen on muuten tosi kuin vesi. Se ehkä kertoo siitä, miten kova treenidraivi minulla oli päällä toukokuussa.

”Helatorstai 25.5.


Makoilen parvekkeen lattialla ja nautin vapaapäivästä sekä auringosta.Laiskottaa kovasti, mutta pian on mentävä ulkotreeneihin. Nousen ja vaihdan treenikamat niskaan, musiikit korville ja google mapsiin kaverin osoite. Matkaa on vähän yli kilometri, mikä käy hyvänä alkulämmittelynä.


Kaverille päästyäni menee pilveen ja hiekkakentälle saapuessamme alkaa tuulla kylmästi.Ennen treeniä puhutaan siitä, miten toiminnallinen treeni on ihanaa. Minua vaan häiritsee ja pelottaa valtava loukkaantumisriski. Puhumme kuitenkin, ettei mitään käy kun on varovainen.


Aloitellaan treenit ja toisena lämmittelynä kannetaan kaveria repparissa.Otan pari juoksuaskelta ja menetän tasapainon. Oikea jalkani yliojentuu polvesta alaspäin ja kaadun. Tajuan välittömästi, että polvi on rikki. Suojakramppi koko jalassa oli melkoinen ja tunsin, kuinka jalka kaatumishetkellä muljahti. Mutta sitli pohdin että jalka on maksimissaan ehkä sijoiltaan.
Ensimmäinen ajatus rehellisesti oli, että kai nyt pääsen lauantaia treenaamaan jalkoja, kun on kaverin kanssa treenitreffit. Vielä tuolloin näin asian mahdollisena, jos lepuutan jalkaani pari päivää.


Nostan käden ylös ja huikkaan, että multa meni polvi. Kaverit auttavat minut ylöskun jalka ei kanna. Kentän laidalla tehdään KKK ensiavuksi. Sen jälkeen lähdemme välittömästi kavereiden kanssa sairaala Neoon päivystykseen. Ihmiset kyselivät pitäisikö tilata ambulanssi mutta tokaisin että onhan minulla toinen jalka.
Matkalla soitan pomolle, että nyt kävi näin ja kerron olevani varmaan huomenna saikulla.


Päivystyksessä selviää, ettei jalka ole sijoiltaan, vaan jotain pahempaa on tapahtunut. Päivystävä lääkäri epäilee eturistisidevammaa. Murtumaa ei näin nuorella epäillä, eikä jalkaa kuvata.
Saan lähetteen ortopedille perjantaille, uuden kylmäpussin jalkaan sekä elämäni ensimäiset kyynärsauvat.


Kun pääsen päivystyksestä hajoan täysin, mutta kuitenkin vain minuutiksi. Onhan polvi vielä paikoillaan ja kuntoon se tulee. Lisäksi löytyy IFin kattava tapaturmavakuutus.


Mieheni tulee hakemaan minut Neosta ja naurahtaa. Tosin ei hän tiennyt, mikä polvessa on. Eihän kukaan meistä vielä tiennyt.


Hän auttaa minut autoon ja ajamme Cittariin. Olemme luvanneet mennä kavereille grillaamaan. Kaupassa istun pyörätuoliin, koska klinkkaus ei oikein vielä luonnistu.
Ruokia ostellessamme tajuan, ettei ole nälkä ja mukamas ihan sama mitä ostetaan.
Ruoka ei ole vuosiin ollut mulle ”ihan sama” ja alan ymmärtää, kuinka mun kroppa ja mieli ovat oikeesti aika shokissa.


Kaupassa pomo soittaa kysyäkseen, että miten on huomisen laita. Istun siinä pyörätuolissa ja hetken jo mietin, että jos sitä sanoisi menevänsä. Onneksi osasin ajatella järjellä ja totesin vain, ettei jalka kanna. Eipä minusta olisi ollut seisomaan kahdeksaa tuntia.


Kavereilla grillataan ja istun tuolissa. Kotiin lähdettäessä tajuamme kuinka jalka on kerännyt nestettä. Pohje on valtava ja kivikova. Muistan tänäkin päivänä, miten polveen särki koskea sen pinkoisuuden takia.


Olin helpottunut, että sain ajan jo perjantaiksi. Oletin, että sillon selviäisi, mikä polvessa on.”

Semmonen on siis kaatumispäivä noin niinkun jonkinmoiseen tarinamuotoon väännettynä.

Mukavaa jouluviikon alkua kaikille!:)

-Roosa

Operaatio oikea jalka.

"Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää"

Viime toukokuun helatorstai. Torstai oli toivoa täynnä. Aurinkoa ja treeniä. Sitten yksi harha-askel ja kaatuminen. Klinkkaaminen päivystykseen olettan että jalka meni vain paikoiltaan. Jalka kerää vain verta ja turpoaa. Alkuviikosta magneetti ja selviää että takaristiside on osittain revennyt sekä sääriluun yläosassa on murtuma.

En toukokuun lopussa itkenyt kuin pari minuuttia. En ollut ennen loukkaantunut ja ajattelin että minun asenteella kyseessä on parin- kolmen kuukauden juttu. Kesän lopulla palaan töihin ja joulukuussa varmasti treenaan jalkoja. Näin mietin vaikka lääkäri korosti vamman vakavuutta.

Meni viikkoja tai jopa kuukausi että aloin tajuamaan asian laitaa. Murtuman takia oli oikean jalan varauskielto ja menin keppien varassa. Oli kamalaa huomata miten viiden vuoden aikana hankitut jalkalihakset surkastuivat ja voimat katosivat. Oli kamalaa käydä suihkussa yhdellä jalalla ja pelätä kaatumista. Hikoilin klinkatessa. Ja ensimäisen kerran kun menin salille yksin klinkaten matka vei jonkun 40 minuuttia. Ennen se vei 10 minuuttia.

Asenne oli kuitenkin hyvä. Olin päättänyt heti kaatumisesta asti, että täältä noustaan ennätysajassa. Ja kovempana kuin koskaan.
Olin myös jollain tapaa helpottunut. Voi kuulostaa hassulta, mutta vanhana elämäntapa sohvaperunana pelkäsin palaavani ylipainoisen elämään ja kadottavani urheilija minäni. Mutta päinvastoin urheilija minä nosti vain päätään ja palo palata koviin treeneihin on ollut koko ajan jäätävä. Myös tuo salille klinkkaus tapahtui ihan pari päivää kaatumisen jälkeen.

Koitti heinäkuu ja fysioterapia alkoi. Saavuin fyssarille kaveri tukena ja mukana oli myös kepit ja ortoosituki jalassa. Fyssari sanoi, että hetkeen ei ehkä kovaa treenata, että siihen on hyvä varautua.

Fyssari kysyi hallitsenko kroppani. Itsellä oli oikean jalan hallinta tietysti aivan hukassa niin itse olisin vastannut että en hallitse. Kaverini vastasi puolestani varmasti että hallitsee se.

Kaikki meni hyvin, vaikka tuskan hiki oli kova. Ja pelko kaatumisesta valtaisa. Kuitenki fysioterapiassa kehityin joka kerta ja sain haastettua itseäni. Fyssarikäynnit oli viikon kohokohta!

Toki kesä oli hyvin raskasta aikaa. Urheilu on ollut niin iso osa yli viisi vuotta, että oli olo kun olisi eronnut hyvin toimivasta suhteesta. Onneksi tukiverkkoni oli hyvä ja asenne periksiantamaton.

Saapui syyskuu ja paluu töihin. Olin täynnä intoa ja toivoa. "Jes joulukuussa olen jo täyspäiväisesti töissä ja treenaan jalkoja kovaa!" Nyt kun mietin tuota iloista ja itsevarmaa asennetta en ihmettele parantumiseni nopeutta. Lääkärikin sanoi että tuo asenne kyllä auttaa. Ja auttaahan se. Palo takaisin normaaliin elämään ja treenaamaan.


Töissä meni 1.5kk hyvin. Olin väsynyt henkisesti, mutta fyysisesti kroppa kesti, joka oli itselleni prioriteetti numero yksi. Tunteja nostettiin ja kivut alkoivat. Se oli itselleni paha paikka. Kontrollikäynnitkin ortopedillä olivat loppuneet. Mistä kipu tulee?

Olin lopen uupunut. En edes muista milloin olisin ollut yhtä loppu. Ajattelin, että kuvittelin kivun. Olen vain laiska. Edelleenkin halu treenaamaan sai jatkamaan.
Mutta kun tilanne meni siihen, ettei töiden jälkeen voinut tehdä mitään ja aloin olla itkuisa oli aika pohtia ja sanoa asioita ääneen. Lisäksi väsymys ja turhautuminen alkoi paistaa minusta läpi myös työelämässä työkavereilleni.

Onneksi työpaikka, työterveys, fyssari ja ystävät laittoivat menemään ortopedille takaisin. Jalka kuivattiin uudelleen marraskuun lopussa. Ensimmäinen magneetti kun oli hieman epäselvä polvessa olleen veren takia.

Kipuun löytyi syy. Kierrukkarepeämä ja rustovaurio. Olo oli helpottunut, mutta myös turhautunut. Pelkoa toi myös se tieto, että jalka operoidaan. Mutta niin siitä toivottavasti saadaan toimiva. Ja empähän ollut kuvitellut kipuakaan.

Kaikki pysähtyi. Fysioterapia ja työt.

Nyt olen jälleen sairaslomalla ja odotan leikkausta. 2.1.2018 heti aamusta menen sairaala Neoon.

Tällä hetkellä elän hieman epävarmuudessa mitä polvesta löytyy. Mutta teen kaikkeni, että polvi on niin hyvässä kunnossa leikkauspäivänä kun vain mahdollista.

Ei tämä helppoa ole ja odotan saavani suhteen kovaan liikuntaan takaisin. Mutta saan sentään kävellä ja ehkä sitten jo keväällä treenata lujaa.

Olen varma, että tälle kaikelle on syy. Ainakin olen jo nyt vahvempi ihminen mitä toukokuussa. Olen myös saanut nähdä ketkä ovat niitä todellisia ystäviä. Jotka jaksaa auttaa ja tukea. Olen siis menettänyt jotain tässä ajassa, mutta myös saanut.

Myös kiinnostus kropan toimivuuteen sekä hyvinvointiin on kasvanut. Onkin jännä nähdä, mihin lajiin keskityin seuraavaksi. Onko viisi vuotta kestänyt bodausjakso tässä?

En tiedä onko tämä ensimmäinen ja viimeinen postaus jalkaan liittyen. En tiedä osaanko enää blogata niinkuin kolme vuotta sitten. Sen näkee sitten! Toisaalta, onhan tämä homma aina ollut terapeuttista hommaa kirjoittaa asioita ylös.

Kiitos jos jaksoit lukea. <3

Ps. Huomasin että olitte laittanut mulle kommenttia, vaikka tauko "vähän" venähti. Kiitos paljon! Lämmitti mieltä löytää kommentteja missä jotkut on miettinyt mitä mulle kuuluu. Mikäli teitä vielä siellä on, niin ehkäpä mä palaan blogimaailmaan. :) Kuitenkin treenit tulevat varmastikin muuttumaan ja sitä kautta ehkä saan uusia aiheita!

-Roosa

Maanantaina massan massakausi päättyy.

JA ALKAA KISADIEETTI!

No ei kyl todellakaan ala. Että ihan leuka oli. Mutta nyt kun minulla on huomionne, niin olokaa hyvä

ja lukaiskaa teksi läpi ja laittakkee ajatuksia tuonne kommenttiboksiin, niin aletaan herättelee mun blogia eloon. Eiks je?

Tänään tosiaan aamulla oli vähän jännitystä ilmassa,kun käväsin moikkaan nopiaan valmentajaa. Ja mähän oon tällähetkellä vähän vajaakuntonen kun otin sit jonkun kurkkupöpön itelleni ja puolitoista päivää oon vaan makoillut. Voitte kuvitella kuinka kiva oli mennä sitten kuntoa näyttämään. Niin.

Mites se tsekki sitten meni? Aika neutraalisti. Ois voinu mennä paremminkin, mut mun rento ote massakauteen toi toki pientä noottia, niinku kuuluukin. Ja tapaamisen jälkeen tuli kyllä annettua itelle noottia ehkä vähän rajummin ajatustasolla. Koska ruokavaliosta lipsuminen on sekä mulle paskaa ja samoin valmentajalle. Eli pieniä pettymyksentunteita jouduin käsittelemään heti tapaamisen jälkeen.

Tosin onneksi valiota olen noudattanut semmosen 80% ajasta, joten uskon että dieettikin lähtee rullaamaan hyvin. Kun nyt jos olen massalla lipsunut, niin ei ne macrot oo hirmusti heitellyt. 

Hyvä puoli tuossa rentoudessa on ainoastaan ollut se, että oon nyt kyl valmis noudattamaan ruokailuja 100% ja sen takia säännöllinen foodpreppäivä tulee takaisin. Eli sunnuntaisin kokataan seuraavan viikon ruuat valmiiksi.

Mikä myös havaittiin hyväksi tsekissä oli se, että vaikka paino on noussut tuonne 75kiloon, niin kunto ei oo mennyt  huonommaksi eikä se ole sama mitä se oli viimevuoden lopulla, kun menin Aikkua näkemään 72 kiloisena. Kunto on nyt siis viime vuotta siistimpi, vaikka painoa onkin enemmän!

Takaisin ruokailuaiheeseen.

Foodprep ei oikeestaan ole uutta. Oon mä sitä nyt tehnyt viime vuoden marraskuusta tähän päivään taas ahkerasti. Mikä tulee muuttumaan on se, että kypsätkin ruuat menee vaa'an kautta ja katson tarkkaan, että jokaisella ruualla on kypsänä sama grammamäärä, eikä se heitä esim. 10grammalla. Tämä sen takia, että se oikea energiansaanti on taattu ja energiaa riittää eikä iske nälkäkiukku. Tää vaatii sen, että ruuantekoon varaa oikeesti sitä aikaa kalenterista!

Kieltämättä vähä jännää lähtä dieetille, koska yleensä mun kroppa vetää aika nopeesti jumiin, mitta nyt kaloreita tulee syklitettynä eli 3. päivän välein on vähän enempi safkaa niin pyritään tällä pitämään aineenvaihdunta vilkkaana.

Salia on edelleen 4 viikkoon ja aeroja 3. Ajattelin myös nyt viikonloppuna ostaa pyörän niin hyötyliikuntakin nousee ja pyöräily auttaa myös aineenvaihduntaa pysymään hereillä. 

Ruokaohjeita ei ole vielä mulle tullut, eli niistä ei mitään fiiliksiä ole. Ainut kiva on se, että siellä on sitä vaihtelua kaloreissa, koska se on jotain uutta taas, mitä en oo aiemmin kokeillut.

Jännä nähdä miten muijan käy! Mut oon niin valmis. Mun fitness-minä on heräillyt aika mukavasti henkiin pitkästä aikaa.Toivottavasti en nyt silti ihan fitnesskuplaan palaa. ;)

Vielä ehtii kesäkuntoon vai miten se meni? Ainiin värjäsin taas tumman kesäks. Rakastan mun

hevilettiä. <3

Pusuja!

-massamustonen

4 vuoden muutos! (kuvia!)

Viime viikon perjantaina tuli kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun päätin, että ylipaino ja huono olo saavat loppua. Synttäripäivänä olin sitten salilla ja mua suoraansanoen vitutti. Raskas työpäivä takana ja sitten pitäis vetää rinta/hauis treeni. Ja oon rintatreenissä niin paska. Ja turvottaakin.

26.5.11 Roosa 19v ja pois shopattu kylki.:D

Crossarilla heräsin siihen, miten ruoskin itseäni. Vaikka suht pitkään ollut kausi, etten ole itseni mollaamista harrastanut kummemmin, niin nyt sit synttäripäivänä olisinkin itseni pahin vihollinen. Tuli oikeesti aika paha mieli. Miksi mä teen näin? 

Silloin kun päätin muuttaa kunnolla elämäntapani, ei mun tavoitteena ollut todellakaan tämä. Että koskaan ei riitä. Vilkaisin itseäni peilistä.  Vielä pukkarissa mua silmiin katsoi turvonnut silmäpussit omistava 24v, kun ajatusmallia muunnettuani näin peilistä mun 18vuotiaan Roosan tavoitekropan ja paljon sen ylikin! Olo parani, mutta päätin silti päästää ärsytyksen irti treeneissä ihan rauhassa. Pääsin purkamaan sitten suurimman osan rautaan.

Melkoinen muutos siis siihen, mitä ajattelin kymmenen minuuttia sitten. Muistuttaa siitä, että vielä on paljon tekemistä mielen kanssa ja oman kehonkuvan muodostamisessa.

Mutta muistellaas vähän historiaa!

Jos muuten tarkkoja ollaan niin liikunnan aloitin 18-vuotiaana, jota ennen vihasin liikuntaa. Aloitin Jyväskylässä Kuntomaailmassa ja mulla oli vuoden mukana PT Kirsi auttamassa. Käytiin ihan perus juttuja liittyen ruokaan ja pari treeniä vuoden aikana. Treenasin ihan hirveesti, jopa liikaa. Kroppa oli aika väsynyt usein, tosin tietty tuloksia tuli.

26.5.2010 Roosa 18v ja Minkku. <3

Kuitenkin baarit oli kivoja, kun oli täyttänyt 18. Varsinkin 19 vuotiaana tuli juhlittua enempi.. Luulin myös paljon tietäväni ruokailusta, kun todellisuus oli eri. Esim kokonainen subi kaikilla höysteillä ei oo sieltä terveellisimmistä päästä. Mutta niin luulin. Pääasia, etten enään luule. ;)

Salille en tuolloin oikeastaan halunnut, vaan aloitin ryhmäliikunnoista. Bodypump oli kyllä ehdottomasti suosikkini! Super lihaksikas kroppa ei todellakaan ollut tavoitteena, mutta nautin vain kyseisestä tunnista.

Muistan edelleen kun näin erään naisen, kenen selkälihakset näkyivät hyvässä pukkarin valossa. Silloi mielin mielessäni"Jos ikinä olen tuossa kunnossa, olen täysin tyytyväinen itseeni!"

Sitten muutinkin pian Tahkolle, jossa liikunta jäi todella pahasti. Koitin kituuttaa itseäni nälällä. Päivät oli pitkiä ja napsin ranskalaisia pahimpaan nälkään. Vettä en juonut, vaan enemmän limsaa. Paino oli taas noususuunnassa. Tahkolla olin töissä muistaakseni 4kk.

Jyväskylään palatessani motivaatio oli hukassa. Päätin mennä Naisten liikuntakeskus Kuntoporttiin ja hankkia jäsenyyden. Hankin myös PTn, jonka kanssa sovittiin, että mun 20vuotis juhlien jälkeen aloitetaan dieetti! PTn avustuksella pudotin -15kiloa 3-4kk aikana, joka oli aivan liian nopeasti minun kropalle! Loppupaino taisi olla 55kiloa tähän 168cm pituutteen. Aineenvaihdunta sanoi itsensä irti ja ystävät sekä opettajat huolestuivat. Mä myös erosin tuolloin, sillä en oikein enään tuntenut mitään ketään kohtaan. Maksimissaan itseäni kohtaan riittämättömyyttä. Olin aika pohjalla ja silloin tajusin, ettei laihuus ainakaan ole tie onneen, vaan onnen lähde on jokin aivan muu! Tänä aikana kuitenkin tutustuin jo hieman salin saloihin ja mm. smithkyykyssä teloin alaselkäni sekä pystypunnerruksessa toisen takaolkapääni. Miksi piti olla liian mahtipontinen painojen suhteen? Noista tapahtumista johtuu myös osittain mun edelleen jatkuva raudan pelko.

28.10.12 selkä ja hoikka tyty.

Itse heräsin laihuuteeni, kun näin oman kuvani sovituskopin peilistä. Selässä näkyi rumasti luut. Mua oksetti. Lisäksi oli outoa, kun mun aina isot reidet eivät hinkanneet toisiin kävellessäni.

Lopetin valmennussuhteen, sillä PTni oli aika kiireinen ja mä olin totaalisen hukassa. Ja en tietenkään oikein puhunut tästä varsinkaan PTlleni, koska olin mielestäni epäonnistunut.

 Hyvä ystäväni Linda suositteli sitten Halosen Mattia ja suuntasin Tampereelle. Mä olin ottanut lyhyessä ajassa painoa 7 kiloa, joten mua hävetti näyttää kuntoa Matille. Sain kuitenkin tosi tsemppaavaa palautetta ja alettiin työstään hommia ja salihommat alko tosissaan! Matille olin kaikesta rehellinen ja kuntotsekit täytti aina nauru ja joskus jäätävät itkukohtaukset. Matti oli mun kuntovalmentaja, mutta vielä enemmän henkinen valmentaja! Edelleen: kiitos Matti yhteistyöstä.<3

Matilla olin yhteensä kaksi vuotta ja opin hurjasti. Kehityin hurjasti. Tutustuin uusiin huippu tyyppeihin bodypiireistä. Elin täydessä fitnesskuplassa ja treenit oli mulle kaikki kaikessa. Haaveilin bodyfitnesskisoista. Jyväskylässä meillä pieni treeniporukka, missä pojat opetti mulle treeniä ihan ilmaiseksi. Kiitti Santtu, Juri ja Ville. <3.

Halosen aikana paino laski alussa 58kiloon kun saatiin nesteistä pois ja sen jälkeen nousi maltillisesti.
Valmennussuhteen lopussa vaaka näytti 68 kiloa, eli olin ottanut valmennuksen aikana kymmenen kiloa painoa!

käsikehitystä mitä tehtiin Halosen aikaan. ;) Ja mun ekat FRDDYT!!!

+10 kiloa pelkkää iloa. <3

Sitten tuli kuvioihin motivaatiomies ja yhtäkkiä jokin vaan meni treenien edelle.Yöunet jäi kun laitettiin viestiä ja aina vapaapäivinä piti lähtä Turkuun! Sitten pian muutinkin jo Turkuun.

Melkonen FITNESSKISSA! ;)

Sovittiin Halosen kanssa, että aika päättää valmennussuhde. Tuntui, etten mä nyt ehtinyt niin keskittyä treeniin. Oli uusi kaupunki, uusi työ ja ihana mies.

Jatkoin kokoajan treenaamista, mutta luoja Turussa on hyvät kebabit! Otin painoa, mutta reenit kulki. Silti oma olo alkoi ahdistamaan, farkut kinnaamaan. Otin PT Ramin, mutta jotenkaan en ollut valmis. Motivaatiota ruokailuun ei vain ollut. Sen sijaan opin paljon treenitekniikoista ja nykyään selkäreenikin menee perille! Lisäksi rahatilanne oli paska, niin lopetettiin valmennussuhde. "Kyllä mä ite osaan."

dat shape. <3 Tässä oon ollut Halosella noin vuoden. :)

Jotenkin olin itse vaan sitten hukassa. Sain taas sekoitettua aineenvaihduntaa kunnolla. Ei mihinkään. Sitten laitoin Halmon Antille viestiä, et nyt joku PT kuka sanoo totuuden ja on hyvä sekä vaativa. Antti suositteli vaimoaan Aikkua ja laitoin viestiä. Aikku on aina ollut ihminen, kenet nähdessäni oon mennyt aina ihan puihin ja pelännyt ja kunnioittanut. Se nainen on tehnyt kroppansa eteen valtavasti töitä!!

Aikakausi kun olin ilman valkkua.:)

Kun Aikun kanssa nähtiin niin jännitin ja tuli se totuuskin aika päin kasvoja. Ja hyvä niin. Tiesin, että jos treenaan 5 kertaa viikossa, en saisi näyttää siltä. Tehtiin Aikun kanssa sopimus, että hän tsekkailee mun kuntoa ja laatii ruokavalion ja mä hoidan treenini. Sillä mulla ei ole yhtään fiilistä toteuttaa mitään ohjelmaa tällähetkellä. Meidän yhteistyö on nyt kestänyt jokin 4-5kk ja hyvin on mennyt! Aikku osaa niin hyvin perustella miksi syödä ja treenata niin miten teen ja syynä ei ole vain"mieti miltä näytät vuoden päästä!" vaan syinä on aina terveelliset hyvän olon syyt. Ja se jotenkin puree muhun paremmin. Nyt mulla on tosiaan ns bulkki päällä, koska ekaa kertaa en saa välittää siitä, että paino nousee. Nyt paino on 75.6, mutta koska luotto Aikkuun on kova, niin nou hätä! Lisäksi kuntohan on vain nesteinen ja aineenvaihdunta on vilkas kuin mikä! Eli ei haittaa yhtään ,jota hieman itsekkin ihmettelen. :) Tosin asiaan auttaa varmaan se, että aamuisin peiliin katsoessa maha ei oo pingottunut ja turvonnut, vaan mun silmään ihan ok!Tosin, en tiedä johtuuko se mun ajattelutapojen muutoksesta, mutta vaikka johtuisikin, niin eipä tuo mittään! Pääasia, ettei ole kriisissä itsesä kanssa. :)

Toki mä odotan, että mitähän täältä alta kuoriutuu, kun en varsinaisesti oo koskaan kunnolla dieetannut sen jäätävän  -15kg dieetin jälkeen. Mutta se aika kun tulee, en tee sitä yksin, etten mene hukkaan ja tee tyhmiä päätöksiä.

Mikä mun tavoite on sitten tällähetkellä? Oppia ja nauttia liikunnasta ja hyvästä ruuasta. Tietty!

Selkää kuukauden takaa :)

Huh, tulipa pitkä teksti, mutta tää oli lyhyin tiivistys mihin pystyin. 4 vuotta on kuitenkin pitkä aika! vaikka silti matka on vasta alussa. :)

Viimeviikon lauantaina. :)

Mukavaa viikon alkua!

<3:llä; Massamustonen

Irtiotto Pietarissa.

Ihanat kesäkelit ovat saapuneet Suomeen!

Kelit oikeastaan alkoi silloin, kun olin viime keskiviikosta sunnuntaihin Pietarissa käymässä perheen kanssa. Oli oikein hyvä nollaus kaikkeen.

Treenasin höntsäilytreenin vain kerran, muuten keskityin aivan muuhun. Jos hotellin sali olisi ollut monipuolisempi, olisi treenaustakin ollut ehkä enemmän. Muttei toisaalta haittaa, että se jäi aika minimiin. Kuitenkin kävelyä kertyi päivien aikana niin paljon ja ruuan nauttiminen ei ollut kolmen tunnin välein, sillä kyllä vain nälkä unohtui, kun oli niin paljon ihmeteltävää!

Kun syötiin niin syötiin hyvin. Ei nyt mitenkään super tyhmästi, mutta nopeiden arkiruokien unohtaminen hetkeksi teki hyvää. Tosin monien bodareiden lempilihaa eli kanaa tuli silti useasti syötyä. Koska onhan se nyt vaan niin hyvää!

Mitä juomiseen tulee niin vettä ei tullut juotua niin paljon kun Suomessa, kun sitä ei kätevästi hanasta saanut.
Myöskään vesipullo ei ollut jatkuvasti mukana, koska kannoin pientä laukkua sen helpon vartioimisen vuoksi.Toki join vettä 1-1.5litraa päivässä, mutta se on puolet tottumuksestani. Eipähän tullut ravattua vessassa ja Suomessa heti maanantaina join yli neljä  litraa ja sit sain ravata kyllä kokoajan!


Mitä alkoholiin tulee niin ruuan kanssa join viiniä ja välillä kuplivaa.Oltiin kuitenkin hienoissa rafloissa syömässä ja baletin välitauolla tietty piti lasi skumppaa porukalla nauttia! Viimeisenä iltana taisin jopa pari lasia juoda, mutta muuten rajoitin aikalailla yhteen.Toki yöunet kärsivät heti alkoholista,kun sitä en ole tottunut juomaan edes ruuan kanssa. Mutta kerrankos sitä! Vodkaa nautin snapsin vain viimeisenä iltana. Ja eipä tuo Venäjäläinen vodka ainakaan minua säväyttänyt "pehmeydellään".

Kuitenkaan en pode yhtään huonoa omatuntoa mistään juomisista tai syömisistä. Miksi potisin?Mulla oli mahtava ja rentouttava loma ja kiitos siitä kuuluu seuralle, maisemille, nähtävyyksille, säälle, ruualle ja juomalle!

Pietari oli kyllä jäätävän hieno paikka ja kun vaan viisumit sai kuntoon niin sinne oli helppo matkustaa junalla. Ehdottomasti joskus toistekkin Pietariin tai vaikka Viipuriin. Hienoin paikka oli kyllä Eremitaasi. Jokaisessa huoneessa tuli aina vain uudelleen sellanen"wau!" efekti. Niin hassua kuvitella, että se on joskus ollut jonkun koti?! Neva-risteilykin oli aivan ihana illalla, kun joelta sai katsella miten hienosti kaupunki on valaistu!

Mutta jos mietitte jotain reissua niin miksei Pietariin! Matkakaan ei ole paha! Tosin shoppailuparatiisi se ei ole, sillä vaatteissa samat hinnat kuin Suomessa. Mutta ruoka, alkoholi, hotellit ja palvelut ovat edullisia. :)

Nyt Suomessa kieltämättä on väsymys iskenyt. Maanantaina kuitenkin menin sitten vetämään kunnon selkätreenin, missä tunsi hyvin sen, miten pieni tissuttelukin verottaa treeneistä. Puhti meinasin loppua ja nyt pidän jo toista lepopäivää. Käytiin äsken vain mummopiskin kanssa käppäilemässä rauhakseen ulkona, ettei lepopäivät olisi pelkästään vain töitä, koska sitten se pian käy mielenpäälle tuo arki. Mutta super väsyneenä en näe pointtia lähtä salille. Sinne harvoin kun menee vain höntsäämään.

Pietarista otetut kuvat on siskojeni ja motivaatiomiehen ottamia. :)Itsellä jäi kännykkäkamera usein laukkuun,sillä välillä koen missaavani hetken, jos katsoo asiat linssin läpi.. :) Onneksi muut olivat innokkaita kuvien ottajia!

Huomenna ois perjantain13. ja tämä neito täyttää 24v. Ajattelin juhlistaa töillä ja jalkatreenillä. Päikkäritkin vois ottaa. Vanhuus kun ei tule yksin. ;)

Paljon olisi postausideoita ja lenkeillä jos voisin kirjoittaa, saisitte usein hyviä ja ajatuksia herättäviä postauksia! Mutta ajatukset aina hälvenee tässä kotisohvalla. Pitäisi ehkä joku päivä mennä puistoon kirjoittamaan kera salaatin ja limsan, jos se auttaisi pitämään ajatukset pinnalla!

Palaillaan taas!

-massamustonen

Lisää ruokaa ja supersarjoja

Moikka!

Oon potenut täällä kotosalla influenssaa viimeviikon tiistai-illasta ja nyt sunnuntaina on ekaa kertaa jo olo, että ehkä tää tauti joskus loppuu! Saanen kyllä ilmeisesti kiittää ihan ok kuntoani ja elämäntapojani siinä suhteessa, ettei influenssa ollut niin paha, mitä kaikki siitä aina tuntuu puhuvan. Eihän yli 38 asteen kuume herkkua ole samalla kun nokka vuotaa, lihaksia särkee ja yskii keuhkoja pihalle  ja meinaa monesti pökrätä kun nousee sängystä. 

Mutta valitin motivaatiomiehelle aivan ehkä liikaa olooni nähden. Mutta se menkööt sen piikkiin, että olin (ja olen edelleen) hyvää vauhtia mökkihöperöitymässä. 

Noh, huomenna lääkäri soittaa ja suon vielä sen päivän aikalailla täyslevolle. Jospa sitten takaisin duunin pariin. Treenejä tuskin uskallan aloittaa ennen viikonloppua, kun jälkitaudit influenssassa on helposti saatavilla ja niin ilkeitä, että varmaan minäkin murtuisin totaalisesti siinä vaiheessa.

Ennen sairastelun alkua, näin taas mun viisasta valmentajaa ja kateltiin kuntoa ja inbodya. Inbody näytti vähän tulosten huonontuneen, koska nestetasapaino kropassa oli aivan eri, kun edellisillä kerroilla. Johtuen mun sairastelusta(olin ennen influenssaa flunssassa..)

Kunto kuitenkin näytti menneen eteenpäin, joten otettiin pihtimittaukset ja aletaan käyttää sitä myös mittarina jatkossa. En tosiaan tiedä mitä tulos näytti pihdeillä ja tällähetkellä tuskin edes haluan tietää. Sen tunsin, että kyljestä saa vielä riittävän hyvin kiinni, eli nou hätä ja siitä on suunta vain pienempään vyötäröön.;)

Ja mikäs sen mukavampi tapa lähtä saavuttelemaan kiinteämpää kuontaloa, kuin ruuan lisäys! Painohan mulla oli mystisesti noussut, mutta ehkäpä lihakset ovat alkaneet vihdoin ottaa painetta itseensä? Kuitenkin nälkä ja hikoilun lisääntyminen salilla on selvä merkki siitä, että aineenvaihdunta heräilee ja aika laittaa lisää pökköä pesään! Tässä valmentaja on erityisen tärkeä, sillä ekaa kertaa ei saisi nyt välittää siitä nouseeko paino.Se on toissijainen asia. Koska vaikka kuinka massamustosena on tätä nolo myöntää ja olen koittanut totuutta kaartaa: aina on vaakalukema kiinnostanut, eikä se saisi nousta, vaan pysyä samassa tai mieluusti laskea.

Nyt kuitenkin haetaan sitä lihasta ja mikä tärkeintä: pökitään aineenvaihdunta käyntiin. 

On siis aika unohtaa vaaka. Ja peili. Valmentaja on nyt se, kuka sanoo miltä näytetään ja millon ruokaa lisätään. Koska tavoitteena ei nyt kuitenkaan ole kerätä fläsää, muttei liiakseen olla nälässäkään.

Oon myös näkemiskerroilla jaksanut inistä siitä, kun ei saa tehdä kunnolla pitkiä sarjoja ja hapottaa lihasta kunnolla. Toki tähänkin on ollut syy. Ollaan  tehty isoja liikesarjoja ja suht raskailla painoilla, jotta ollaan saatu aineenvaihduntaa vilkastettua salilla lisää. Nyt kuitenkin ollaan jo siinä vaiheessa, että jokatoinen viikko pysyy perus suorat sarjat ja se pidetään voimaviikkona, mutta jokatoinen viikko onki supersarjojen vuoro, jolloin toistomäärät nousee. Mulla on ollut kyseistä kikkailua aiemminkin ja musta se toimii niin hyvin! Saa lisää monipuolisuutta treeneihin!

Nyt kun pääsis vaan treenaamaan tai jaksaisi edes alkuun syödä nuo ruokamäärät, mitä pitäisi. Kipeenä oon syönyt surkean vähän ja harvoin. Kahdesti päivässä jotain ja sekin ollut välillä niin vastenmielistä. Edelleenkään nälkä ei nyt niin kummittele, eli todellakin oon toipilas, jos ei suklaatakaan tee mieli! ;)

Mutta ensi viikon vapaaviikonloppua odotellessa, että pääsee reenaamaan! Ekan treeniviikon silti aion ottaa iisisti, sillä haluan päästä terveenä seuraamaan Fitness Classicin lauantaipäivää! Kuka muu on tulossa?:)

Puss och kram!

Kyseinen kuva on vanha. En käy kipeänä salilla. En ole niin tyhmä.

Kun fitnesskupla puhkeaa. Mitä sitten?

Kierittelin äsken lihapullia ja kun mies kysyi onko tylsää, vastasin ettei ole, kun päässä pyörii niin paljon ajatuksia. Ja sit se lähti "siis tiiäkkö paljon mua ärsyttää kun.."Eli perus ilta meillä. Nainen valittaa ja mies on "Jep. jep!" Mä kyllä harvemmin valitan meistä, vaan ihan vaan muista. Ja nyt mua ärsytti se, kun ihmiset lähtee mustamaalaamaan esim bikinifitnesstä siinä kisaamatta. Eli kisaus ollut vain ajatustasolla ja ehkä valmistautumistasolla jo. On ehkä jo sponsorii ja jotkut tietää sun nimen. Olet silti aivan uusi parin lajissa ja vedät homman vähän yli. 

Tän tekee oikeestaan hyvin moni leikin alottanut. Eli siis ottaa valmentajan, käy salilla ja syö puntarin mukaan. Sit kestetään leikkiä pari vuotta ja kyllästytään totaalisesti kun alkaa kehitys junnaamaan. Joko ruokavalioon tai treeneihin. Tai molempiin. Koska kaikki on nii tuttua kauraa. Eikä ole. Moni on syönyt lapun mukaan ja reenannut lapun mukaan (ja pahimmassa tapauksessa ei ole varma edes miten liikkeet tehdään ja  esim jonkun supersarjan idea kärsii.) Ja lisäkseen ollaan unohdettu se muu elämä, koska ollaan uudesta asiasta näin innoissaan.

En nää alkuinnostuksessa pahaa tai siinä, että huomaa, ettei noin tarkkaan kaiken tekeminen olekkaan oma juttu. Mullakin alko tökkimään ruokalappu ja se, että joku määräsi miten reenaan. Tuli vaihe, kun kalori oli kaveri ja söin mielummin oikeita lettuja kuin banaanilettuja. Koska onhan ne parempia.

Treeneihin en koskaan kuitenkaan kyllästynyt. Aloin vain tekemään omia reenejä ja motivaatiomieheltä olen onneksi oppinut paljon PALJON tekniikoista. Treenit toi ja tuo edelleen mulle siis suurta iloa,koska hiffailen aina jotain uutta. Nykyään en tarvitse edes niinpaljon jelppiä uuden liikkeen kanssa. Osaan lähtä itse hyvin kokeilemaan eri asentoja ja kulmia, millä saan parhaan tuntuman treenattavaan lihakseen. Ja olen hiffannut, kuinka vaikeaa bodaus oikeesti on!

Selkäreenejä oon oppinut vetämään vasta alle vuoden. (sc: massamustonen)

 Mitä ruokavalioon tulee, niin nykyään opettelen sitten kuuntelemaan kroppaa ja opettelen katsomaan missä on paljon mitäkin, siis ravintosisällöltään. Pyrin samoihin macroihin päivittäin, että osataan katsoa miten kroppa niihin reagoi. Kullostaa aika hifistelyltä ,muttei se ole. Loppupeleissä pääasia on et on 80% syömisistäni puhdasta ruokaa ja tiedän mitä syön. Ja että reeneissä reeni menee perille.

Lettu on edelleen namilettu, mutta se on täyttä paskaa taasen, kun jotkut fitnekseen kyllästyneet ihmiset liputtaa sen eteen, että aina pitäisi valita se kaloripommi jos tekee herkkuja mieli. What? Eikä pidä. Varsinkaan, jos olet herkkusuu. Olen puhunut siitä, ettei kannata hemmotella itseään pilalle, varsinkaan jos takana on suuri työ kroppasi eteen.

Mä lihoin kun tuli semmonen totaali kyllästyminen tarkkaan ruokavalioon ja ylivedettyihin mättöpäiviin. Söin mitä sattuu ja milloin sattuu. Tuli väsymys ja kiloja. Vedettii aineenvaihdunta vähän sekaisin. Kroppa oli kuitenkin pari vuotta saanut säännöllisin väliajoin hyvää ruokaa. Mut eeei ku kyllästyttii ja vedettii sit plörinäks koko homma. Iha kiva.

En silti lähtenyt haukkumaan esim jotain bodyfitnesstä ihan lyttyyn. Miksi olisin sen tehnyt, kun en ole koskaan kisannut? Että se on ollut vain ajatustasolla. Miksi mustamaalata asiaa mistä ei tiedä? Ei vaan mun aivot sulata hommaa.

Mitä mä sit harrastan? No bodaamista ja syön terveellisesti. Voe hitsinpimpulat ku oon nii tuleva bodyfitnesskissa että!! En ole. En todellakaan tiedä, miltä tuntuu pitää siisti offikunto tai miltä tuntuu vetää dieetti. Enkä haluakkaan tietää. Tykkään syödä myös joskus niitä oikeita lettuja, mut nykyään kohtuudella. Miksikö? No jos joka pv syöt vähän sokeria sieltä sun täältä sua väsyttää. Voin kertoa sen kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ja on se inhottavaa kun turvottaa. Tiedän senkin. Varsinkin kun mun vatsa suuttuessaan on kuin kova pallo. Silti en oo analysoi itselleni vilja-allergiaa, mut se onkin sit jo ihan eri tarina.Ihankun terveellisesti syömiseen pitäisi nykyään olla joku painava syy. Vaikka nykyään kun tulee niin paljon tietoa niin sitähän on helppo ja kannatava tehdä. En ymmärrä.

Tekstin pointti? Varmaan se, että tietäkää mitä teette ja älkää yrittäkö olla sitä mitä muut olettaa että olette/teette. Muistetaan, että meitä pelkkiä bodareitakin nykyään löytyy. Jotka siis jaksaa ihanvaan huvikseen bodata.Täysiä ja kovvaa, muttei liian tosissaan. ;)

Ja tiedostetaan, että kisaaminen on aika vaativa juttu ja tottakai se vie osan elämästä. Eihän joku maratoonarikaan voi skippaa treenejä noin vain, mutta faktahan on se, että fitnekseen pyritään kisaamaan liian usein. Tuskin jos päätät aloittaa keväällä juoksun, on tavoitteena vuoden päästä maratooni. Jollain toki voi olla, mutta muistetaan olla realistisia. Ja nauttia matkasta. Oli laji mikä tahansa, vaikka ratsastus tai pianonsoitto, niin kisat niistä ei ikinä katoa. Ensin tutustu lajiin ja mieti sitten, mihin rahkeesi riittävät. Jos tavoite on kova, niin tottakai se vaatii enemmän aikaa ja voimavaroja. Jos huomaat, ettei se olekaan hommasi, niin miksi menet haukkumaan jutun ihan lyttyyn? Miksi?

Onks jollain samanlaisia fiiliksiä tai kokemuksia? Tai onko fitness teistä vaan perseestä? Jos on, niin miksi?

Tän vauhkoamisen jälkeen olen yhtä rauhallinen kuin kuvassa. =)

Puss och kram!

Miten teen asiat nykyään toisin.

Kyseinen postaus on varmaa vähän avaavampi versus  viime postaus...

Facebook on muistutellut mua nyt kahden-kolmen vuoden takaisista päivityksistä, kun mun elämäntapamuutos oli eniten muiden silminnäkijöiden mukaan kovinta. Kiloja karisi ylipainosta normaalipainoon.Fiksuin valinnoin? Sitä tuskin kaikiltaosin allekirjoitan. Mm. eilinen "jes puolikas protskupatukka jalkatreenin kunniaksi!"-päivitys  sai mut lähinnä virnuilemaan. Fiksua toimintaa Mustonen.

No mutta noista on aikaa. Aivan samoin on aikaa tän blogin alkupuolella jaetuista ruokapäiväkirjoista,joissa kalorit huiteli 1500 luokassa. Voi moro.

Nykyään syön kunnon aterian treenin jälkeen. Ihan sama onko kello 11 aamulla vai illalla. Hiilarit, rasvat ja protskut. Proteiinia en nykyään mättää liiakseen, sillä se pistää mun pakin jumiin, sillä mun aineenvaihdunta on edelleen vähän vihainen vuosien jojoilusta, joka päättyi hurjaan -15kilon pudotukseen neljässä kuukaudessa.

Mun vatsa todellakin toimii vaihdellen, mutten mä silti lähde analysoimaan mulle mitään yliherkkää suolta. Eiköhän se suolikin ala toimimaan kunnolla ajan kanssa, mutta se tosiaan vaatii pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Tässä asiassa saan välillä ulkopuolista ja asiantuntevaa apua, joka välillä on vain välttämätöntä, kun tulee totaallinen "nyt tarviin neuvoja olo" ja haluan ,että auttaja tietää paljon, eikä vain veikkaa, että kokeiles noin. Joistakin tuo voi olla rahan tuhlausta, mutta mielummin tuhlaan siihen tarvittavan ajan, että saan vatsan pelaamaan yhteistyötä mun kanssa ja selvittänyt rauhassa, mistä mun vatsa ei tykkää. Kyse ei siis nyt ole niinkään ulkonäöstä vaan hyvinvoinnista. Jokainen tietää, kuinka inhottavaa on jos vatsa ei pelaa ja siihen sattuu. Ja miten se voi tuottaa vähän epätoivon tunnetta. Jos itse et tiedä tätä niin lucky you! Mutta koita ymmärtää, että joillakin on kyseisiä ongelmia ja niihin on kiva saada jelppiä ja oire kuriin.

Jotta jaksan olla pitkäjänteinen, niin katson edelleen tarkkaan mitä syön. Se ei meinaa sitä, että nykyään jokainen safka menee vanhan tavan mukaan vaa'an kautta, vaikka moni näin edelleen olettaa. Lähinnä mittään nykyään hiilarit, ihan vaan sen takia, että syön niitä tarpeeksi. Lihat paistan minulle ja miehelle, laitan ne rasiaan ja siitä aina otetaan suunnilleen. Samoin öljyä laitan ruokaan suunnilleen. Pähkinät usein mittaan, mutta jos vaakaa ei ole välipala-aikaan lähettyvillä ei se mua haittaa. Abouttia kourallinen. That's it. Jos syön ulkona tai menen kaverille tekemään safkaa, teen fiksuja valintoja. Eli perus terveellistä elämää, minkä eläminen tuskin tekee kellekkään hallaa. :)

Herkkupäiviä mulla ei ole, koska ne on aina mennyt multa yli. Ihan sama onko ne kerran viikossa vai kerran kuussa. Sit pitää saada karkkia, jäätelöä ja mäkkiä. Ihan kiva. Nykyään syön kun tekee mieli. Se voi olla ravintola-annos tai esim eilen söin laskiaispullan, kun yllätettiin synttärisankari pullalla ja suklaalla. ;) Nykyään en vaan niin aktiivisesti kuvaa mättöjäni someen, joten tyypit varmaan olettaa, että meen vaan kanariisiparsa-linjalla. Noh, en mene.

Nyt myös mun vapailla oon jostain syystä syönyt aika vähän kotona, vaan ruokailu on painottunut enemmän ulos. Ja en oikeestaan ole edes reenannut, kun oon ollut suht väsynyt.

Tuosta päästääkin treeneihin. Treenaan nykyään neljä kertaa viikossa ja edelleen vaan suoria sarjoja. Keskityn tekniikkaan ja oon samalla saanut huomaamatta voimaa. Mulla ei oo oikeestaan enään mitään tiettyä viikkoa milloin lepään. Lepään silloin, kun kroppa kertoo väsymyksen merkkejä. Todella yksinkertaista, mut ei ois onnistunut multa pari vuotta sitten. Se että opit tuntemaan kropan vie parisen vuotta intesiivistä työskentelyä mielen kanssa. Tuossa parissa vuodessa kasvaa vaan se varmuus kropan suhteen ja en edes jaksa kuunnella mitään "miten sua muka voi väsyttää? Laiska!" Voi mua väsyttää aidosti ja silloin on ihan fiksua levätä, kun kyseessä mulla ei edelleenkään ole mikään kilpaurheilu. Sali ei minnekkään katoa.
Treeneissä mulla on kyllä moti kohdallaan ja tuntuu, että joka kerta hiffaan jotain uutta! Se ehkä on tuon suorien sarjojen ja vaihtelevuuden ansiota. Treeniohjelma ei vaan sovi mulle. Hinkata samaa kerrasta toiseen, jopa kuukaudesta toiseen. Ehkei optimaalisin tapa tehdä mitä tykkää milloinkin, mutta mä käyn salilla sen takia että se olisi mielekästä. En sen takia, että saisin nyt parhaan mahdollisen kehityksen. Tuossa siis ajattelutapa on muuttunut paljon. Ja siksi en nää myöskään kisalavoja enään niin omana tavoitteenani. Toki haluan edelleen kehittyä niinkuin kuka tahansa missä tahansa harrastuksessa. Ja mitä kisalavoihin tulee niin harvemmin totaalikiellän mitään vanhaakaan ajatusta/haavetta. Aika näyttää.

Tällähetkellä en edes ole hirveän itsekriittinen ,sillä tällähetkellä mulla on suht hyvä olo kropassa. Toki joitain tiettyjä kohtia voisia aina kehittää. Aina olisi parannettavan varaa. Mutta olen hyvin tietoinen ja myös ylpeä muutoksesta, minkä olen käynyt läpi. Suomalaiseen tapaan, en vain liiakseen viitsi itseäni kehuskella. ;)

Tosin kriisiä pukkasi noin puolisen vuotta sitten, kun herkuttelu tosiaan meni yli ja alkoi muistuttamaan vanhaa elämää. 30% rasvaprossa (inbodylla, eli about tuon verran) ei vain ole kovin normaalia, jos miettii, että reenasin tuolloin viidesti viikossa! Eniten huolestuttavinta oli sisäinen rasva, joka melkein oli suosituksen yläpuolella! Toki se harmitti ja minusta saakin harmittaa, kun olin 1.5 vuotta sitten kovassa kunnossa. Ei sillä, etten voisi olla onnellisempi vähän pehmeämmässä kunnossa ja että haluaisin edes palata niin kurinalaiseen elämään, mitä se Jyväskylässä oli. Mutta kohtuus kaikessa.

Lisäksi juurikin tuollainen jojoilu ja puolisen vuotta harrastamani iltasyöpöttely ei tee sille aineenvaihdunnalle kovin hyvää.

iltasalilla viimeviikolla. :)

Nykyään elämäni ei siis ole pelkkää työtä ja salia, vaikka esim. somesta saa sellaisen kuvan helposti.  Toki työpäivinä on, koska 8 tunnin asiakaspalvelun jälkeen ei ehkä kovin sosiaalinen olo ole ja sali musiikkeineen on sitä omaa aikaa minulle. Mutta vapaapäivät pyhitän treenille/levolle, ystäville ja hölläilyyn. Harvemmin vain niistä päivitän someen tai mainitsen toisille, että ketä menen näkemään. Eniten tykkään vain vapaa-ajallani jauhaa treeneistä ja tuloksista, varsinkin tietyille ihmisille. Toisille niistä en edes puhu, mikäli puntti/crossfit ei ole heillä sydäntä lähellä.
Tänään tajusin reilujen 14 tuntia kestäneiden yöunien jälkeen, että siinäkin puheenaiheessa voisin vähän rauhoittua, ettei ihmiset huolestu siitä, mitä mun päässä liikkuu.

Mutta kaikkien olisi hyvä muistaa, että somesta saa ihmisen elämästä vain pintaraapaisun jos sitäkään. Ja jos kaverisi asuu kaukana, niin muutokset sun muut voi ymmärtää väärin. 10vuotta sitten sometarinoihin suhtauduttiin varauksella ja kavereille soiteltiin enemmän viestien sijaan. Joskus toivoo, että ajassa ja ajattelumalleissa voisi palata ajassa taaksepäin.

Peace and love nyt mää vietän hetken aikaa motivaatiomiehen kanssa ja sen jälkeen lähden tekemään ja syömään tortilloja Jennin kanssa! Nam. <3

Mitä massa nykyään duunaa? Bodaako se enää?

Moi!

Kauheen vaikeeta alkaa kirjoittaa blogiin yhtään mitään tauon jälkeen. Mut mua buustas iha hirveesti se, että olin saanut kaksi(!!) kommenttia mun blogiin ja toinen ihana anonyymi toivoi postausta. Aloin sitten heti tuumasta toimeen, ilman mitään punaista lankaa.Eli voi tulla aika sekavaa tekstiä.

Hirveestihän mulla ois postaus ideoita, muttakun mun kirjallinen ulossaanti on nykyään ollut heikkoa. Näkisittepä kuinka monta luonnosta multa täältä blogista löytyy! Suullinen ulossaanti on hyvää ja olen keskustellut kaikenmoisia hyviä keskusteluja vaikkapa motivaatiomiehen kanssa, mutta eihän niistä ole saanut juttua sit jostainsyystä kirjoitettua.

Mut mitäpä mulle. Kyllä mä käyn salilla edelleen. Ja sarjojen toistot on 8-15 luokkaa eli kyllä, bodailu jatkuu. Enemmän oon kyllä perusteisiin mennyt mm supersarjat on tauolla ja teen vain suoria sarjoja ja ihan niitä perus liikkeitä. Isoja liikkeitä! Meen myös nelijakoisella ja yhden lenkin lisäksi tungen viikkoon. Melekosia muutoksia. Suurin ja vaikuttavin muutos on varmaan treeneissä se, että nykyään alkuun soudan 10min ja treenin jälkeen kävelen matolla 15min. "Hirveesti" cardioo, mut se oikeesti on tehnyt hyvää!

Ainiin, olennainen asia on myös se, että vaihdoin salia. Big Boys vaihtui Sali82:seen ja oon kyllä tykänny. On jotenkin tullut se vanha motivaatio takasin, mikä oli hukassa vähän väliä. ja oon ostanu myös Addun painonnostokengät, niin pääsee kyykyssä oikeesti syvään, ilman että selkä suuttuu.

Mitä ruokailuun tulee, niin mulla on nyt menossa pitkästä aikaa cleanbulk, ilman pieniä

suklaapatukoita. Eli aika hyvin! Oon saanut 6 viikon aikana raapastua melki semmoset 4kiloa elonpainoa pois ja ruokamäärä on noussut. Kyl se macrojen tsekkaus on vaan tärkeää. Ennen tätä muutosten aikaa vedin kyllä ihan liian vähän ruokaa ja sit illalla oli suklaa kaveri. Oisko kalorit ollut 1300 tuntumassa. Voi apua.. Nyt menee päivässä vähä yli 2000 ja varmaan loppuviikosta taas nostellaan, kun tuo paino silti tippuu hitaasti mutta varmasti ja se ei nyt sinällään ole tavoite. Tavoite on saada aineenvaihdunta rullaamaan ihan 100%.

Toki ruokailuun sinällään ollut rento suhtautuminen, että oon mä nyt 6vkon aikana syönyt joulutortun, pari piparia, munkin ja joku 200g karkkia, mut ne on ollut sit oikeesti ns tietoisia valintoja, eikä sellasia "pakko saada" (paitsi se munkki. :D)

Mut jotenki on rennompi suhtautuminen koko hommaa.Tänäänki väsytti nii pirusti aamusta, nii siirrän huomiselle treenin ja otan rennosti ennen iltavuoroa. Treenaan nyt sit vaan tällä viikolla 5 kertaa, enkä neljä. Mut se on ok, koska viikonloppuvapaa!

Kyllähän tässä kieltämättä joulua odottaa, mut jotenkaa ei oo semmone fiilis ,että haluisin vetää ruokaöverit.Ehkä sitä saa himmattua silläkin, jos nyt nostaa ennen joulua kaloreita, koska oon huomannu et esim nyt nälkä alkanu taas hiipimään takaisin nii tekee mieli makeaa. Esim sitä munkkia silloin..Mut jos menee överiks nii sit menee. Se on joulu. :)

Uutenavuotena sitten maistellaan vähän glögiskumppaa että kylläpä sitäkin odottelen. Saa laittaa korkkarit kattoon!

Mä en oikeesti enää oikein handlaa tätä postailua.. onks teillä jotain postaustoiveita, mistä haluaisitte kuulla?

Haleja!

-massamustonen

Vain oma motivaationlähde voi pitää mielenkiinnon yllä, ei muiden.

Tiedättekö sen tunteen kun motivaatio on lähtenyt jonnekkin lomalle ja pläräätte ties mitä lehtiä, kirjoja ja blogitekstejä motivaatiosta (aivan kuten nyt.)

Vinkkejä miten löytää ja millä ylläpitää motivaatiota. Mikseihän se sitten onnistu? Tai miksi joku onnistuu?

Kaikkia meitä motivoi joku. Aion käyttää nyt liikuntaa, koska itse hokasin pari viikkoa sitten jotain, mikä koski motivaationlähdettäni liikuntaani tukevaa ruokavaliota kohtaan.

Mähä aika kurinalaisesti noudatin semmoset kolmisen vuotta ruokavalioita nimenomaan niin, että olin rehellinen itselleni repsahduksista. Tuntuu siis, että viimoisen 3/4 vuotta olen lipsunut itseltäni salaa, olin valmennussuhteessa tai en. Hehe. Motivaatiota ei ole vain ollut ja oon miettinyt paljon

syitä.

Tottakai mua ketutti ja ketuttaa edelleen se, miten vuodessa voi saada löysää niin paljon, kun miettii minkä duunin tein viime kevään kuntoon.Mikä sai mut luopumaan siitä kunnosta? Mun on vastattava maisemanmuutos ja tukiverkon uupuminen.

Toki oon puhunut siitä, että arvot ovat muuttuneet. Mun elämän prioriteetti numero yksi ei ole enään sali ja kisalavoille joku päivä nouseminen. Mutta silti mun lihaksiston kehittyminen on mulle edelleen tärkeää ja mulle on oikeesti tärkeää, miltä mä näytän.

Tuossa onkin se mun kulmakivi. Mun on vaikea myöntää, että haluan näyttää jäätävän hyvältä vaatteet päällä tai ilman. Ja se, että nään itseni niin, vaatis sen viime keväisen kunnon. Koska tuolloin"salaa" pidin itseäni ihan jäätävän hyväkroppaisena. Toki se näkyi ulospäin jäätävänä itsevarmuutena. Joku luuli, että se oli epävarmuuden peittelemistä, muttei se itseasiassa ollut. Ja tähän tulee joku nillittämään, että pitäisikö sun hyväksyä itsesi vain tuollaisena kun nyt olet, että jos sattuu vaikka onnettomuus ja joudut pyörätuoliin yms. että mites sitten noin pinnallisen ihmisen käy. Hei haloo! Sitten asia on tietysti ihan eri. Mutta kai mua saa nyt harmittaa, että oon päästänyt itseni vähän lässähtämään ja palaamaan huonoihin ruokailutottumuksiin ilman sen kummempaa syytä.

Mutta et sinä Suomessa saa näyttää hyvälle ja tykätä omasta kropasta. Muuten oot joku kusipää narsistipaska. Tosin, jos joillakin on terveistä itsevarmoista ihmisistä se kuva, on se heidän murhe.

Tuosta tukiverkosta vähän. Jyväskylässä mulla oli bodarikamuja, keiden kanssa oli kiva (parasta)kahvitella ja jutella oikeestaan vaan bodauksesta. Ja heillä oli sama mielenkiinnonkohde: kehittää omaa fysiikkaa. Oli normaalia selittää, että kato mun hauis on kasvanu vähänkö siistiä. Mun nykyisessä asuinkaupungissa ei oo oikein semmosta kamua, kelle voisin mennä kahville puhumaan innoissani hauikseni kasvusta niin että se toinen olisi ihan super onnellinen ja iloinen mun puolesta ja sitten näyttäisi omia kehittymisenkohtia. Mulla ei oo kaveria täällä ,joka sanoo että lopeta se ylimääräinen paskansyöminen. Kaveria, joka sanois että hitto sä oot kehittynyt/löystynyt/kiristynyt.

Mun alamäen vauhdittaja olen ollut minä itse mieleni kanssa. Monet puhuu bulkkisokeudesta. Ja että kaikki laitetaan bulkin piikkiin. Ei se ihan niin mene.

Jotenkin kun etsin reittiä rennompaan suhtautumista ruokaan, meni vähän liian rennoksi. Tein ruuasta lähinnä vitsin ja ruuan kautta myös itsestäni. Ja älkää nyt ymmärtäkö väärin. En aio palata tuohon ehdottomuuteen missä elin se vähän alle vuosi sitten. En nää siihen tarvetta. En ole menossa lavoille. Eli saatan extempore lähtä pämppää tai syödä levyn suklaata. Mutta ehkä vähän enemmän maltilla. Ja harvemmin. Ja kun syön niin olen siitä rehellinen itselleni ja tiedostan valintani.

Oon nyt pian parisen viikkoa syönyt puhtaasti ja alan näkemään sen jo kropassa. Ja mulla on parempi fiilis. Varmasti myös ravinnon laatu tähän vaikuttaa, mutten kiellä sitä, etteikö peilikuva buustaisi tätä hyvää fiilistä. Mulle on ihan sama onko muut huomannut mitään. Mä huomaan ja se saa mut iloiseksi. Ja jatkamaan tätä samaa linjaa taas. Sillä mä olen löytänyt motivaationi uudelleen ihan sillä, että olin rehellinen mikä mua motivoi;

Itsensä rakastaminen. Vahva luonne ja hyvä kroppendaali. Siinä on jo paljon rakastettavaa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä!

(mietin kauan uskaltaako tätä julkaista, mutta no, pidetään nyt tämä rehellinen-linja täällä mun blogissa. Vihaan tätä sanontaa mut häästääg: # hatersgonnahate

-massamustonen (ps. tästä lempparinimestä en silti luovu.<3)

pps. en silti vihaa itseäni, vaan nyt on ihan ok. Se ok nyt ei vaan jaksais riittää mulle, niin pitäähä sitä asialle tehdä jottain!

tätä kireysastetta taas hakemaan! Ylläpitona oli vaan sali 5xvko ja ruokavalio. Ei yhtään cardiota. ;) Pystyin ennen, haluan pystyä nytkin!

Olin tänään syömättä klo 16-21.30

BOOM! Vuoden uutinen! Tää pitäis saada jo vähintäänkin iltalehteen, kun katsoo välillä niiden uutisten tärkeysasteikkoa. Nojoo ja heheh, massamustosen huonoa huumoria taas.

Mutta oikeesti. Se, että tämä nainen tyyliin unohtaa syödä yli kuuteen tuntiin on aika harvinaista. Normaalisti revin tyyliin jo aivojani irti kolmen tunnin jälkeen, kun nälkä on niin tappava. Tai ainakin pelkään menettäväni kaikki gainssit.

Tosin, gainssien menettäminen ei mua hirveesti pelota enään, kun on viikon ollut hikoilukiellossa. Toivo on menetetty ja kolmen vuoden pumppailut on hukassa. Kyllä. Jopa persekriisi on tullut käymään aivoissani ja myös takareisikriisi. Mihin hiton kesälomalle ne muka on saaneet luvan lähtä?! Nyt siis ihan oikeesti pakko sanoa, että ei mihinkään.

Tuossa kuvassa olen minä tänään. Oli aivan pakko ottaa hissiselfie ruokkikselle mennessä. Todistaakseen itselle, että oikeella asenolla (joka sekin on täysin vääräoppinen. mm. olkapää liian ylhäällä!) pystyn vielä huijaamaan koko kansaa, edes jonkinverran. Kuva oli jopa instassa pari minuuttia, mut tuli olo et oon vaa huomiohimpukka niin poistin. Koska ööö a. missä pumppi b. huono valo. Hah! Saimpas itseni kuullostamaan tässä virkkeessä jotenkin nii narsistiselta. Mutta joskus on pakko laittaa rankempaa (=huonompaa) huumoria blogiin, ettei tästä ihan liian seurattu tule.

Mut hei! laitan kuvan takas instaan ja linkin tähän mun postaukseen eli siellä tämä huomiohimpukka nostaa tänään taas päätään! Mut pitäähän kaikkien mun bodykamujen tietää, että olin syömättä. Koska onhan se aika oleellinen tieto, vai?

Joskus tuntuu kyllä aika hurjalta dissata itteensä ja omaa elämäntapaansa ihan huolella. Mutta eihä sit saakkaa olla liia vakavoo hommaa, vaikka tekeeki jotkut päivät  kovvaa ja tosissaa (reenit aina, ruokavaliossa lipsumista havaittavissa..) Plus että heitän näin paskaa läppää julkisesti.. nojoo, jonkunhan sekin on tehtävä.

Huomenna saan olla vielä hiirulainen. Herään aamulenkille (kyllä, luit oikein.) Ylihuomenna on sitten puntin aika ja alotan kevyesti takareisiperse-jumpalla. Niide lihasryhmien paineiden on aika palata lomilta, äkkiä!

Sain muute dieettimotivaattoriks huikeen idiksen! En saa ostaa vaatteita, ennenkun vaaka näyttää vähintään 68 kiloo. Treenivaatteita ei saa ostaa ennen 67 kiloo. Siis aivan huikee idis! Ton ansiosta oon viikossa syöny vaa 300g suklaata eli aika vähän!(oli kuitenki lomaviikko, muistakaa se.)

Mitä veikkaatte, kuinka nopeesti saan pudotettua 68 kiloon? (ennen syyskuun ekaa viikkoa olisi parempi, koska silloin on kaverien häät, mihin tarviin mekon..)

Nyt pus och hejdo!

-massamustonen

Naiset painoineen ja kokolappuineen.. Turhaa stressiä! Tsekkaa se peili!

Ah aihe, josta ei ikinä voi liikaa muistuttaa kellekkään naiselle. Ei naapurin pirjolle, työkaverille tai itsellekkään.

Tämä aihe sai pienen kipinän jo eilen, kun tsekkailin mun vanhaa kilot kuriin-blogia. Sieltähän löytyy postauksia ajalta, kun oon vähän yli 20v ja sen 15 kiloa keveämpi. Siellä on kyllä myös postauksia siltä ajalta kun aloitin Halosen Matilla valmennuksen. Voi APUA mikä into niistä postauksista puskee läpi! Itekkin ihan motivoitui uudella tavalla..haha. Kaikki oli niin uutta ja jännää silloin, mitä tulee punttisaliin. :) Toki vieläkin nään itseni suht alottelijana, mutta tiedän jo about miten tehdään hauiskääntö tai penkataan..:)

aamukahvi on tärkee!

Video, mikä erityiesti sai mut pyörittelemään silmiä ja ehkä vähän järkyttymään oli TÄMÄ videopostaus, missä painan about sen 55.7kg. Pirun laiha plikka ainakkii. :D Lisäksi puhuminen yhdessä postauksessa siitä, että olin ylpeä saadessani koon 25 farkut ginassa jalkaan ja muistan, kuinka en enää ikinä halunnut palata kokoon 31. Nooh nykyään se mun koko ginan farkuissa varsinkin on 30-31 et tsemmosta!:D Muttaku jos jää reisiin kiinni niin jää...enkä mä nyt sitä jaksa surra. ;) (ja joo, on siellä fläsääki, mut oon friikki ja tykkään todella muodokkaista jaloista. Läskiä saa siis siellä olla sillee sopivasti! Jalkaläskikriisejä on siis mulla todella todella harvoin.)

Mutta onhan se naiselle rankkaa. 3 vuotta mennyt ja saanut aikaan +15kiloa ja housuissa samassa
koossa kun ennen. Tiedän varsin hyvin itse, että kehonkoostumus on mulla ihan eri luokkaa kuin tuolloin 20vuotiaana, jolloin päätin, että nyt ylipaino saa riittää. Toki en vissiin nykypainollakaan ole painoindeksin mukaan ihan normaalipainoinen, vaan lievästi possu... eli eipä siihenkään ole tuijottaminen.

Mietin, että olisin tehnyt vertailukuvaa mun melki kymmenen kilon muutoksesta. Mutta, kaikki on aina niin eriasennossa otettuja kuvia, että hohhoijaa.:) Jos sovitaan, että kun saan ees vähän dieettiä aluilleen, nii näppäsen sit jotkut buenot kuvat ja lätkäsen tänne?

Mutta nyt voin vaan vissii todeta että 70 kiloo, pelkkää iloo, tähän 168cm varteen. :D

Miten teillä on muuttunut kokolaput ja paino tässä vuosien varrella? Omia tarinoita jakoon vaan!:)

Adios ja puspus!

-massamustonen

Bodailua, lomailua ja silmäleikkauksen jälkeistä pakkolepoa.

Moikka!

Mulla on tosiaan kesäloma nyt ja yli puolenvälin mennään reilusti. Mulla oli pääkopassa lupaus itselleni, että tulen postaamaan nyt ainakin jotain. Siis ideoitahan oli ainaki viisi kun loma alkoi, mutta loma vissiin tyhjensi aivot aika hyvin. ;) Nyt pari päivää sitten yhdellä facebook kirpparilla eräs lukijani tuli kyselemään milloin postausta. Piristi muuten päivää tietää, että joku näitä mun höpötyksiä lukee ja ilmeisesti välillä odottaakin. Kiitos siis sulle creepylle lukijalle. ;) <3 Toivottavasti teitä on hurjasti enemmän! :)

Mun blogin kirjotuksesta on niin pirusti aikaa taas vaan venähtänyt, etten tiedä mistä aloittaa.. varmaan ainakin yksi syy tauolle on juurikin oman fitnesskuplan totaalinen puhkeaminen ja munkin mielestä koko fitnesshössötys menee yli. Meinasin jopa kirjoittaa siitä tänne ja ehkä voisin avata teille hiukan asiaa;

Nykyään jos käyt salilla sä harrastat joko a. painonnostoa, voimannostoa tai fitnesstä/kehonrakennusta. Muuta vaihtoehtoa ei siis ole. Et vaan voi käydä salilla. Se ei ole harrastus. Tästä esimerkkinä se kun kävin himpun verran vuosi sitten lääkärissä (yksityisellä) ja kun hän kyseli mitä teen vapaa-ajalla niin sanoin että käyn salilla. Ja sanoin samalla, että ei sairastelu ruokavaliosta ainakaan johdu, koska syön terveellisesti ja kaikki menee vaa'an kautta. Vastaus oli "jaa, harrastat siis fitnesstä?" EI, en harrasta!
Myönnettäköön, että nykyään saatan sanoa niin. Silloin vältyn juurikin näiltä "voitko tarkentaa mitä meinaa, että käyt vaan salilla?"-tilanteita.

Fitnesskansasta ehkä lihava, mut oonki vaa massamustonen!

Tosiasiassa mähän vaan käyn salilla. Varsinkin nykyään mun syöminen on niin paljon rennompaa.
Okei, mä mittaan arkisin ruokani, mutta oon tehnyt sitä jo kolme vuotta niin se tulee aikalailla selkärangasta, Ihan sama jos ite oot käyttänyt vaikka hiustenpidennyksiä kolme vuotta. Ei ne tuota sulle vaivaa. ja osaisithan sä ilmankin elää, mutta hiustenpidennykset helpottaa sun arkea eikä tuota mitään stressiä niin miksi niitä ottaa pois. Tuostahan voi rivien välistä lukea, että mun elämä ei oo mitenkään stressaavaa, vaikka mittaan ruuat. Mulle oudompaa oli esim olla nyt Jyväskylässä ilman vaakaa. Ei se mua mitenkään ahdistanut, mutta outoa se oli. Meitä on siis moneen junaan. :)

Ja tuosta päästään siihen, että olisin muka joku terveysfriikki, kun en herkuttele joka toinen päivä, juo saunakaljaa ja mittaan ruokani. Tässäpä kyseinen raivopäivitys, suoraa sydämestä. ;)

"Teki mieli avata blogissa vähä sanaista arkkua, mut postauksesta ois tullu liia lyhyt. Mua välillä huvittaa, että tyypeistä oon terveysintoilija tai joku superärsyttävä fitnessmuija, joka syö vaa kanaa ja parsaa ja ikinä muulloin, paitsi suunnitellusti, syö suklaata. Tiiättekö söin eilen pehmiksen ja osan suklaalevyä ja tänään loput suklaasta. Oon ollu väsyny ja ei oo kanaparsa maistunut. No tänäänkin ratkaisin ongelman ostamalla maistuvan lohisalaatin. Joha uppos.

Äsken heräsin päikkäreiltä ja olo sen verran nuutunut, että juu, reenikin jää suosiolla väliin. Teki mieli suklaata ja croisanttia ja oisin nii halunnu niitä mennä ostamaan, mut olin et perkele nyt riittää ja söin pari leipää kurkulla sekä margariinilla ja kävin ostamassa skyrin + pepsi maxia. Onhan se nyt samperi ärsyttävää komentaa itse itseään väsyneenä, mutta jokainen meistä silti pystyy siihen mikäli haluaa. Kukaan ei tykkää hemmotelluista ihmisistä, niin miksi nyt hemmottelisit itse itsesi piloille? Liian natsi menokaan ei toki toimi, mutta nykyään ollaan kaikille ihan liian lepsuja. Jopa itselleen.

Multa myös monesti kysytään, kuka ois oikeesti hyvä PT kun menee hermo läskeihin/väsymykseen tai voisinko tehdä ohjelman. Joskus oon tehnyt ja tasan nolla on sitä viikkoa kauempaa noudattanut. (paitsi äiti.♥)
Ymmärrättehän, että se ei teitä laihduta, että ne ohjeet on kaapissa. Minä tai se super PT annetaan vaan ohjeita, joita PITÄÄ MYÖS NOUDATTAA. Teidän pitää ITSE olla valmiita muutokseen ja tappelemaan omaa mieltänne vastaan. Oppia sanomaan itsellenne "ei." Ja moni joka mun ohjeita kysyy, tietää jo. Alkakaa olla itse itsenne herroja niin joha alkaa tapahtua! Jos väsymys on kertakaikkiaan liian suuri, lähtekää miettimään sitä, miten sen voisi ajaa minimiin.

Olen puhunut. Helepotti.

ps. moni on kysynyt, onko laihuus tehnyt mut onnellisemmaks. Silloin 15kiloa laihempana olin varmaan onnettomin ikinä. Nykyään normaalipainoisena olen tyytyväisempi. Hyvä olo ratkaisee ja se lähtee sopusuhteesta asioihin treeni, safka ja lepo, työn miellekkyys sekä sosiaaliset suhteet."Hymiö smile"

Jottei tää postaus ois täyttä negaa, niin bodaustaha mä edelleen rakastan. Siis NIIN tykkään. <3

Nythän mä oon menny taas hetken omillani henk.koht. syistä, mutta Ramilta sain reenitekniikkoja kuntoon nii hyvin, että pysyn nyt tekemään motivaatiomiehen reenejä kadottamatta tuntumaa.Ja voin kertoo, et monesti reeneissä itkettänyt! Eli perille männöö. :D Lisäkseen enkatkin paukkunu mm. vihdoin maastavedossa vetäsin sen 110kg ja olihan se vielä suht kevyt! Enne joulua kunnianhimonen 120 kiloa  vähintään! Niin ja teinhän mä etureiskoja prässissä 300 kilolla. Ei sekään kovin huono. :)

Nuo enkathan paukuttelin ennen lomaa. Mun lomaha alko siis edellisviikolla ja se viikko tuli reenattua Jyväskylän Elixialla. Suht pikkunen Elixia, mut ajo hyvin asiansa. Yhteen jalka- sekä selkäreeniin sain myös reenikaveriks Idan, joka on kisannut bodyssa. Kova mimmi siis! Oli kiva reenata iha pykälän voimakkaamman mimmin kanssa. Sai ihan erilaista potkua reeniin ja nyt etsinkin Turusta tyttöpuolista reenikaveria! Mut kiitti vielä Ida, me nii reenataan jatkossakin kahdestaan aina kun on siihen mahdollisuus.<3 ja ens kerralla pitää muistaa ottaa yhteisselfie. ;)

Turkuunhan mä palasin nyt tiistaina, sillä keskiviikkona kävin silmien laserleikkauksessa (lasik menetelmä,) On tää vaan hurjaa nähdä lähelle ja kauas hyvin! Vähän nää meinaa aristaa ja toisessa silmässä ilkeen näkönen verenpurkauma, mutta nyt vasta menossa toinen päivä. Ja niin siistiä kun tää näkö tuntuu vaan paranevan!! :) Ainut miinus on tietty viikon hikoilukielto eli aikalailla reenikielto. :D Lisäksi vaikee lähtä mihinkään, kun silmiä pitää kosteuttaa vähintään kerran tunnissa. Mutta kattellaan nyt jos vaikka uusilla lenkkareillani (kyllä,luit oikein) kävis kävelemässä reippaasti joku päivä. Tuolla on nii viileää ja mulla naama ei hikoo ensimäisenä nii vois testailla..Jyväskylässä tosiaan juoksin kympin pitkästä aikaa tuntiin ja tuli fiilis, että haluun alkaa taas hölkkäilee. Siitäkin tulee nii voittajafiilis ja eihä se oo kiva rapuissa hengästyä, nii seki ongelma ratkeisi ;)
Lisäkseen mulla ois tavotteena nyt OIKEESTI marraskuun loppuumennessä puottaa 6 kiloa. Heleppo tavote monelle, ei mulle. Syynä ihan se, että tää 70 kiloo tuntuu välillä aika raskaalta kantaa.. :)

fiilikset kympin jälkeen!

Eikai siinä. Jospa sitä jatkossa päivittelis vähän useammin. Propsit kaikille, jotka jakso tämän lukea. <3 Kommentoikaaha, nii tiiän, seuraako tätä enään kukaan vai onko kaikki suuttunut kun en päivitä..:) ja postausideoita tulemahan rohkeesti vaa!

<3llä;
massamustonen

peiliselfie ilman turhia filttereitä ja rajauksia! huom. vapo <3