torstai 12. toukokuuta 2016

Irtiotto Pietarissa.

Ihanat kesäkelit ovat saapuneet Suomeen!

Kelit oikeastaan alkoi silloin, kun olin viime keskiviikosta sunnuntaihin Pietarissa käymässä perheen kanssa. Oli oikein hyvä nollaus kaikkeen.

Treenasin höntsäilytreenin vain kerran, muuten keskityin aivan muuhun. Jos hotellin sali olisi ollut monipuolisempi, olisi treenaustakin ollut ehkä enemmän. Muttei toisaalta haittaa, että se jäi aika minimiin. Kuitenkin kävelyä kertyi päivien aikana niin paljon ja ruuan nauttiminen ei ollut kolmen tunnin välein, sillä kyllä vain nälkä unohtui, kun oli niin paljon ihmeteltävää!

Kun syötiin niin syötiin hyvin. Ei nyt mitenkään super tyhmästi, mutta nopeiden arkiruokien unohtaminen hetkeksi teki hyvää. Tosin monien bodareiden lempilihaa eli kanaa tuli silti useasti syötyä. Koska onhan se nyt vaan niin hyvää!

Mitä juomiseen tulee niin vettä ei tullut juotua niin paljon kun Suomessa, kun sitä ei kätevästi hanasta saanut.
Myöskään vesipullo ei ollut jatkuvasti mukana, koska kannoin pientä laukkua sen helpon vartioimisen vuoksi.Toki join vettä 1-1.5litraa päivässä, mutta se on puolet tottumuksestani. Eipähän tullut ravattua vessassa ja Suomessa heti maanantaina join yli neljä  litraa ja sit sain ravata kyllä kokoajan!


Mitä alkoholiin tulee niin ruuan kanssa join viiniä ja välillä kuplivaa.Oltiin kuitenkin hienoissa rafloissa syömässä ja baletin välitauolla tietty piti lasi skumppaa porukalla nauttia! Viimeisenä iltana taisin jopa pari lasia juoda, mutta muuten rajoitin aikalailla yhteen.Toki yöunet kärsivät heti alkoholista,kun sitä en ole tottunut juomaan edes ruuan kanssa. Mutta kerrankos sitä! Vodkaa nautin snapsin vain viimeisenä iltana. Ja eipä tuo Venäjäläinen vodka ainakaan minua säväyttänyt "pehmeydellään".


Kuitenkaan en pode yhtään huonoa omatuntoa mistään juomisista tai syömisistä. Miksi potisin?Mulla oli mahtava ja rentouttava loma ja kiitos siitä kuuluu seuralle, maisemille, nähtävyyksille, säälle, ruualle ja juomalle!


Pietari oli kyllä jäätävän hieno paikka ja kun vaan viisumit sai kuntoon niin sinne oli helppo matkustaa junalla. Ehdottomasti joskus toistekkin Pietariin tai vaikka Viipuriin. Hienoin paikka oli kyllä Eremitaasi. Jokaisessa huoneessa tuli aina vain uudelleen sellanen"wau!" efekti. Niin hassua kuvitella, että se on joskus ollut jonkun koti?! Neva-risteilykin oli aivan ihana illalla, kun joelta sai katsella miten hienosti kaupunki on valaistu!


Mutta jos mietitte jotain reissua niin miksei Pietariin! Matkakaan ei ole paha! Tosin shoppailuparatiisi se ei ole, sillä vaatteissa samat hinnat kuin Suomessa. Mutta ruoka, alkoholi, hotellit ja palvelut ovat edullisia. :)

Nyt Suomessa kieltämättä on väsymys iskenyt. Maanantaina kuitenkin menin sitten vetämään kunnon selkätreenin, missä tunsi hyvin sen, miten pieni tissuttelukin verottaa treeneistä. Puhti meinasin loppua ja nyt pidän jo toista lepopäivää. Käytiin äsken vain mummopiskin kanssa käppäilemässä rauhakseen ulkona, ettei lepopäivät olisi pelkästään vain töitä, koska sitten se pian käy mielenpäälle tuo arki. Mutta super väsyneenä en näe pointtia lähtä salille. Sinne harvoin kun menee vain höntsäämään.

Pietarista otetut kuvat on siskojeni ja motivaatiomiehen ottamia. :)Itsellä jäi kännykkäkamera usein laukkuun,sillä välillä koen missaavani hetken, jos katsoo asiat linssin läpi.. :) Onneksi muut olivat innokkaita kuvien ottajia!



Huomenna ois perjantain13. ja tämä neito täyttää 24v. Ajattelin juhlistaa töillä ja jalkatreenillä. Päikkäritkin vois ottaa. Vanhuus kun ei tule yksin. ;)

Paljon olisi postausideoita ja lenkeillä jos voisin kirjoittaa, saisitte usein hyviä ja ajatuksia herättäviä postauksia! Mutta ajatukset aina hälvenee tässä kotisohvalla. Pitäisi ehkä joku päivä mennä puistoon kirjoittamaan kera salaatin ja limsan, jos se auttaisi pitämään ajatukset pinnalla!

Palaillaan taas!

-massamustonen

2 kommenttia:

  1. Sun pittää kirijottaa ne idikset heti ylös tai sit heti ku tuut lenkiltä. :D Mut mullekki käypi aina nii, että alan kirijottaa sit siittä ylös kirjoittamastani aiheesta niin ei vaan liekehi! Yks ilta sängysä tuli idiksiä, oli pakko kirjottaa puhelimeen. Nyt en tajua, mitä idistä niissä muka oli? Hahah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, niin varmaan pitäis! Tajusin tosin töihin kävellessäni, että jotkut idikset on vahvasti joidenkin biisien sanojen aikaansaannoksia. Pitäis siis laittaa vaa biisi taustalle soimaa ja eiku rustaamaan!

      Poista

Kiitos asiallisesta kommentistasi! :)