Otsikon kysymys on se, mitä minulta kysytään uudelleen ja uudelleen, Pitäisi osata kertoa, miten pääsin ylipainon kierteestä ja nykyään bodaillaan ja safkataan huomattavasti terveellisemmin. Miten nykyään liikunta on nautinto ja halu syödä terveellisesti on polttava, olematta kuitenkaan pakonomainen.
Ne jotka ei tiedä, niin itsehän olen ollut ylipainoinen ala-asteesta aina tuonne 20vuotiaaseen asti. Enemmän tai vähemmän. No, nyt olen suht "isossa" kunnossa (elekää ymmärtäkö väärin, en ole mielestäni läski, löysää vain löytyy nähden vaikka viimekesään.) Kuitenkin tämä on aika tiedostettu tila ja uskokaa tai älkää, pöhöä saa aikaan ihan basic kanariisi-combolla kun syödään tarpeeksi. ;) Toki kebabrullat on myös lähellä sydäntä, hehe.
Tähän on muuten pakko sanoa, että pian alkaa dieetti tai välikiristely, mikä kestänee sitten kesän yli. Sitä en osaa sanoa, palaanko enään ensi syksynä näin "pulleaan" kuntoon. En ainakaan halua näin uskoa, mutta never say never. ;) Ainakin treeni kulkee "pulleempana" ihanteellisesti!
Mutta niin, pian alkaa tietoinen päätös, että herkut taas jää. Ja kaikki menee taas puntarin kautta. Herätään aamulla ehkä ennen aamupalaa aamulenkille. Kaikkialla on eväät. Kaikki tulee lapusta. Ei oikeestaan joustoja. Kaikki tulee luonnostaan, joka on hassua, kun miettii mikä tilanne oli parisen vuotta takaperin.
Mikä sitten sai minut onnistumaan? Mikä saa minut pysymään päätöksessäni?
Pakko mainita ainakin edellinen suhteeni, jossa toinen ihminen välitti minusta juuri sellaisena kuin olin. Opin pitämään itsestäni ja uskon sen olevan yksi avaintekijä. Sillä jos vihaat itseäsi, et varmasti halua panostaa itseesti. Sinun pitää aika epäsuomalaisesti pitää itsestäsi, että olet valmis panostamaan hyvinvointiisi ja muutokseen,
Toinen avaintekijä oli varmasti kyllästyminen. Kyllästyin siihen herkkukoukkuun ja siihen, ettei vaatteet istunut. Kyllästyin siihen, että ei se peili vain miellyttänyt, vaikka kuinka aivotyötä tein asian eteen.En vihannut, mutten tykännytkään. Halusin erilaisen kropan ja myös sen muutoksen, että terveellinen ruoka ja aktiivinen liikkuminen olisi osa elämää.
Isona onnistumisen avaimena oli myös läheisten tuki ja tsemppaus. Ja yhtään vähättelemättä personal trainer. Läheiset tuki kun tuntui ettei tule mitään ja tuki myös silloin, kun oli menossa homma överiksi. Mähän laihdutin itseni minikuntoon ja olin kokoa xxs/xs. KELATKAA!:D Se oli kyllä pari-kolme hassua kuukautta mutta SILTI. Oon ollu superminime! En tosin muista ajasta paljoa.. oon onnellisempi tälleen Ämmänä (=vaatekoko M). ;)
Nykyinen PTni varsinkin on onnistunut kanssani työstämään mieltäni terveellisempään suuntaan niin syömisten, mutta etenkin kehonkuvan kanssa. Nyt mm. ymmärrän, miten timmi mimmi olin viime kesänä, kun viime kesänä oli niin pullea olo...nyt lähinnä naurattaa se ajattelutapa. :D Ei siis saavutettu kisoja valmentajan kanssa, mutta saavutettiin jotain paljon tärkeämpää: saatiin aivot ja mieli mukaan kehonmuutokseen minkä oon tässä reilun parin vuoden aikana tehnyt!
Nykyään myös mun motivaatiomies auttaa paljon, tai on auttanut tässä bulkkivaiheessa. Kun tuntuu ettei itseään niin miellytä niin miellyttä toista... että kiitos vaan M ,tiedän että mun talven tulokset on todella TODELLA paljon sun ansiota. Toki myös se, että muuton tapahtuessa stressi vain katosi! Parasta.<3
Nojoo takaisin asiaan...
En silti ehkä sanoisi, että olen vieläkään onnistunut täysin. Elintapoja ei muuteta ihan parissavuodessa. Tuntuu, että edelleenkin etsin sitä kultaista keskitietä varsinkun ruuan suhteen. On suhtautumiseni ruokaan paljon normaalimpi ja terveempi kuin ennen, mutta haluisin ehkä oikeasti eroon näistä bulkki/diettikausista. Ja kehonkuvaa pitää vieläKIN muuttaa. Vatsaviha on vieläkin aika kaamee...
Mutta no niin, ehkä ne ovat ensi vuoden tavoitteita. Kun ei kaikkea voi kerralla tosiaan tehdä ja se on hyvä muistaa. :)
Toki joskus varmaan jää puntari pois, mutten siitä tietoisesti halua eroon. Olen tänäkin vuonna montakin viikkoa elänyt silmämääräisesti ja se on mennyt hyvin. En koskaan ajattele puntarin käyttöä silleen että "no nyt käytetään puntaria!" kaikki vain menee kotona puntarin kautta ja on mennyt yli kaksi vuotta. En nää sitä itseni "kiduttamisena" niinkuin jotkut sitä kuvaa. :D Se on yhtä rutiininomainen asia minulle, kuin hampaiden pesu. Osaa siis toki tarvittaessa olla ilman, mutta on se outoa. Jos joskus puntarointi ei nappaa, niin jätetään sitten pois. Hampaidenharjausta kyllä ajattelin jatkaa elämän tappiin asti "hahaa".
Loppukevennyksesi kuva vuodelta 05? Kuten jo pelkästä naamasta huomaatte, oon ollu aika pulska tyttö. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos asiallisesta kommentistasi! :)