Tekee mieli reenaamaan. Niin hirveesti. Jalakoja. Kovaa. Täysiä. Sitä mä nyt haluaisin.
Mut ei passaa. Missään nimessä. Miksei? Koska kroppa sanoo.
Monet varmaan tietää miten oon sairastellut viimosen vuoden aikana. Paljon. Ja taas kuukaus on vierähtänyt säälittävällä parilla reenikerralla. Koska ainaku on olo sallinu, oon menny treenille. Ja taas nostaa kroppa lämmön.
Testeissä (verikokeet, maksa, kilppari..) ei näy mitään. Pitäis olla siis fyysisesti terve.
Ja kyllä. On mulla valmentaja. Suomen parhaimpia, siittä ei oo epäilystä. Mutta vaikka kuinka guru olisi, ei mun pään sisään ja todelliseen olotilaan pääse käsiksi kukaan muu kuin minä. Se on muute fakta se.
Urheilu on mulle paljon. Ehkä jopa liikaa. Siks koska siinä kehityn ja salilla oon jopa ihan hyvä! Ja se urheilun tuottama fiilis ja itsensä voittaminen treeneissä. Parasta huumetta mulle! Nyt siitä on pitäny pysyä erossa ja pitäis jatkossakin malttaa vielä hetki. Ainakin viikko.
On tää vaikeeta. Ja vaikenee kokoajan. Varsinkin fitnesskarsinnat Jyväskylässä viime viikonloppuna. Niin upeita kilpailijoita. Kuitenkin mun keskittymistä häiritsi eräs asia. Mun entinen tavoite. Se oli kisata vuonna 2014 ja kattoa mihin rahkeet riittää noin niinku junnuikäsenä. Muttaku sairastelut esti sen.
Myönnettävä on, että piti hetki käydä keräilemässä itteensä ulkona. Samalla kuitenkin pystyi lohduttamaan itseään että vielä joskus. Ja sit niin pirun kovassa kunnosa. Jälkeenpäin ajateltuna hurjaa ajattelua. Mutta miksei? Jotenkin vaan tuli flasbackina mieleen se kun reenasin salilla kisalavojen kuvat verkkokalvoilla. Se palo sisällä oli ihan erilainen kuin muutenvain reenatessa. Olin unohtanut sen kokonaan ja nyt ne tuntemukset iski vasten kasvoja.
Onhan mulla parhaat tukijoukot. Eräs tukipilareista jaksaa, tai no, joutuu kuuntelemaan mun narinaa tosi paljon. Eikä silti oo menossa mihinkään. Ja kaikenlisäks tsemppaa. Ihan huikee tyyppi, josta on muodostunut mulle niin tärkeä ihminen, ettei osaa ees sanoa kuinka tärkeä. Tiiät kuka oot. Arvostan ♥ ja pari muutakin tukipilaria. Kyl te tiiätte, että ootte kullanarvonen apu!
Onhan tää tauko tosin kylvänyt jotain uutta. Mm. Sain uuden duunipaikan huikeesta yrityksestä. Monen vuoden toive. Ja lisäksi vaihdan kaupunkia. Ja salia. Paljon siis uutta ja jännää. Oon niin valmis!
Ainii lisäks värjäsin tukan. Tykkään siitä!
Kyllä tää tästä. Muttakun vetää vaan mielen maahan ja syksy ei auta asiaan. Eikä alkava flunssa.
Muttaku ei passaa luovuttaa ikkää. Mielummi ny lepäilee vaikka useemman kuukauden ja sit takas sorvin ääree ja pysyä sorvin ääreasä ilman jatkuvaa sairastelua. Nih.
loppuun muutama kuva. Tapani mukaan. Eka kuva otettu aamulla noin viikko sitten. Kunto vois olla paskempikin kun miettii reenitaukoa. Nyt ku malttaa vaan syödä suht terveellisesti. Ei oo muute helppoo. Ku yleensä se ravinto ja reeni kulkee mulla käsikädessä. Kaik tai ei mitää-asenne. No onneks asenteita voi muuttaa!
Mukavaa syksyä! Reenatkaa munkin puolesta!
-Roosa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos asiallisesta kommentistasi! :)