Tavotteiden kautta onnistumiseen

Tiedättekö sen tunteen kun bloggaaminen tökkii ja sitten ding päähän syttyy idea? No mulla kävi niin eilen!

Mikäli joku ei tiennyt, niin mulla on nyt vähän joulukeventelyä ennen uutta vuotta, koska sillo pitäis yhteen mekkoon mahtua. Mulla toimii parhaiten nesteenpoistajana runsas veden juonti ja vähähiilihydraattinen ruokavalio. Tätä komboa tein monesti viime vuonna sairasteluputkien päätteeksi aina ja toimi. ja näköjään toimii nytkin, Olo oli eilen aika heikko kun elin toista päivää ilman hiilaria, mutta nyt on jo energiaa. Ja mikä parasta; ei edes tee enään mieli hiilaria! Sama tuttu rumba siis toistuu.. saattaa olla, että nyt lähellä kesää voisin kokeilla Vhh:ta parikin viikkoa. Niinkun dieetin loppukiriksi! Koska jos se sillonkin veisi hiilarihimon pois, niin se helpottaisi varmasti oloa kaikilta kiusauksila, jotka nyt yleensä on joko herkut tai vaalealeipä.

Toisaalta aloin eilen sitten miettimään, olisikohan tämä päätetty parin päivän nesteidenpudotus saanut mun aivot taas siihen asentoon, että lipsumisia ei sallita. Salillekkin menin runtomaan jalat työpäivän jälkeen vaikka kuinka väsytti. Tottakai menin, koska olin psyykannut itseäni siihen koko päivän. Salille tultaessa mietin, pitäiskö sittenkin tehdä olkapäät, mutta menin silti kyykkytangon alle, kuitenkin nyt koittamaan. Ja olipa muute melekone reeni eilen. ;)

Oon ollut nyt Halosen Matilla valmennuksessa pian kaksi vuotta. Mitä ohjeiden noudattamiseen tulee, niin kyllä, olen lipsunut, varsinkin nyt tänävuonna. Oikeastaan lipsuminen alkoi, kun viimevuonna sairastin sen 2kk putkeen. Miksikö? Uskon, että yhtenä suurena syynä oli se kun tajusin, etten kerkeä bodyfitness junnuihin vuinna 2015. Mun tavoite sortui ja siitä tuli väistämättä vain unelma.

Unelmia pitää olla. Unelmia kohti mennään tavotteiden kautta. Kun tajusin 2013, että mun unelma kisaamisesta alkaa olla realistinen tavoite niin tottakai pysyin ruokavaliossa ja reeneissä 100%. Mulla oli tavoite mitä kohti mennä joka ikinen päivä. Joka ikisessä reenissä oli se tietty palo. Kun sitä paloa miettii tässä kirjoittaessakin niin kyyneleet nousee silmiin. Se oli jotenkin hieno tunne. Sillon se ei ollut vain painojen heiluttelua. Nyt se on enemmän sitä.Ei liian vakavoo tai liian tosissaan. Se näkyy. Niin reeneissä kun ruokavaliossakin.

Odotan malttamattomana mun dieetin alkua. Sillon mulla on tavoite. Riipasta 5-6kk aikana 10 kiloa elopainoa pois. Oon päättänyt kyseisen tavoitteen aikoja sitten, Preppaan siihen jo itseäni. Oon jopa nähnyt unta dieetistä ja sen tuloksista.

Eilen päätin, etten voi enää ryöppyä siinä surussa, etten päässytkään kisaamaan. Se ei ole itsensä voittamista. "Winners are not those who never fail, but those who never quit."

Nyt olen siis käytännössä aloittanut matkani kohti kesää, miinustetaan siitä UVn ryyppyreissu ja Tammikuussa saatan pitää tuparit. Ne on ainoat. Sitten on aika porskuttaa täysiä. Ottaa se kisa itseään vastaan. Mihin sitä pystyykään. Ja oon niin intoa täynnä. Tuntuu, että se sama palo sisimpään on palamassa. Oon heräämässä talviuniltani. ;)

Toki vielä noista tavotteista. Ne pitää olla realistia, että niitä kohti jaksaa mennä. Jos nyt olisin vaikka iskeny itelleni tavotteeks juosta 20km joka aamu parin päivän ajan, ois se varmasti feilannut. Sillon se ois ollut hyvä, jos oisin maratoonari. Nyt se ois ollut vaa itsemurha ja en iha nii itsetuhonen oo.

Silti tavotteiden pitää poiketa vähän normaalista, niiden pitää haastaa sua ihmisenä ja viedä kohti sitä unelmaa.

Laitellaas vielä käsipumppikuvaa parin päivän takaa w/ mun #motivaatiomies

Mitä tavotteita teillä on ensi vuodelle?:)

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin... HUOMENNA RYYPÄTÄÄN!!

Miten minä onnistuin?

Ette tiedäkkään, kuinka monesti olen tähän blogiin tuon otsikon kirjoittanut. mutta se on aina jäänyt vain otsikoksi ja ehkä pari riviä tekstiä.

Otsikon kysymys on se, mitä minulta kysytään uudelleen ja uudelleen, Pitäisi osata kertoa, miten pääsin ylipainon kierteestä ja nykyään bodaillaan ja safkataan huomattavasti terveellisemmin. Miten nykyään liikunta on nautinto ja halu syödä terveellisesti on polttava, olematta kuitenkaan pakonomainen.

Ne jotka ei tiedä, niin itsehän olen ollut ylipainoinen ala-asteesta aina tuonne 20vuotiaaseen asti. Enemmän tai vähemmän. No, nyt olen suht "isossa" kunnossa (elekää ymmärtäkö väärin, en ole mielestäni läski, löysää vain löytyy nähden vaikka viimekesään.) Kuitenkin tämä on aika tiedostettu tila ja uskokaa tai älkää, pöhöä saa aikaan ihan basic kanariisi-combolla kun syödään tarpeeksi. ;) Toki kebabrullat on myös lähellä sydäntä, hehe.

Tähän on muuten pakko sanoa, että pian alkaa dieetti tai välikiristely, mikä kestänee sitten kesän yli. Sitä en osaa sanoa, palaanko enään ensi syksynä näin "pulleaan" kuntoon. En ainakaan halua näin uskoa, mutta never say never. ;) Ainakin treeni kulkee "pulleempana" ihanteellisesti!

Mutta niin, pian alkaa tietoinen päätös, että herkut taas jää. Ja kaikki menee taas puntarin kautta. Herätään aamulla ehkä ennen aamupalaa aamulenkille. Kaikkialla on eväät. Kaikki tulee lapusta. Ei oikeestaan joustoja. Kaikki tulee luonnostaan, joka on hassua, kun miettii mikä tilanne oli parisen vuotta takaperin.

Mikä sitten sai minut onnistumaan? Mikä saa minut pysymään päätöksessäni?

Pakko mainita ainakin edellinen suhteeni, jossa toinen ihminen välitti minusta juuri sellaisena kuin olin. Opin pitämään itsestäni ja uskon sen olevan yksi avaintekijä. Sillä jos vihaat itseäsi, et varmasti halua panostaa itseesti. Sinun pitää aika epäsuomalaisesti pitää itsestäsi, että olet valmis panostamaan hyvinvointiisi ja muutokseen,

Toinen avaintekijä oli varmasti kyllästyminen. Kyllästyin siihen herkkukoukkuun ja siihen, ettei vaatteet istunut. Kyllästyin siihen, että ei se peili vain miellyttänyt, vaikka kuinka aivotyötä tein asian eteen.En vihannut, mutten tykännytkään. Halusin erilaisen kropan ja myös sen muutoksen, että terveellinen ruoka ja aktiivinen liikkuminen olisi osa elämää.

Isona onnistumisen avaimena oli myös läheisten tuki ja tsemppaus. Ja yhtään vähättelemättä personal trainer. Läheiset tuki kun tuntui ettei tule mitään ja tuki myös silloin, kun oli menossa homma överiksi. Mähän laihdutin itseni minikuntoon ja olin kokoa xxs/xs. KELATKAA!:D Se oli kyllä pari-kolme hassua kuukautta mutta SILTI. Oon ollu superminime! En tosin muista ajasta paljoa.. oon onnellisempi tälleen Ämmänä (=vaatekoko M). ;)

Nykyinen PTni varsinkin on onnistunut kanssani työstämään mieltäni terveellisempään suuntaan niin syömisten, mutta etenkin kehonkuvan kanssa. Nyt mm. ymmärrän, miten timmi mimmi olin viime kesänä, kun viime kesänä oli niin pullea olo...nyt lähinnä naurattaa se ajattelutapa. :D Ei siis saavutettu kisoja valmentajan kanssa, mutta saavutettiin jotain paljon tärkeämpää: saatiin aivot ja mieli mukaan kehonmuutokseen minkä oon tässä reilun parin vuoden aikana tehnyt!

Nykyään myös mun motivaatiomies auttaa paljon, tai on auttanut tässä bulkkivaiheessa. Kun tuntuu ettei itseään niin miellytä niin miellyttä toista... että kiitos vaan M ,tiedän että mun talven tulokset on todella TODELLA paljon sun ansiota. Toki myös se, että muuton tapahtuessa stressi vain katosi! Parasta.<3

Nojoo takaisin asiaan...

En silti ehkä sanoisi, että olen vieläkään onnistunut täysin. Elintapoja ei muuteta ihan parissavuodessa. Tuntuu, että edelleenkin etsin sitä kultaista keskitietä varsinkun ruuan suhteen. On suhtautumiseni ruokaan paljon normaalimpi ja terveempi kuin ennen, mutta haluisin ehkä oikeasti eroon näistä bulkki/diettikausista. Ja kehonkuvaa pitää vieläKIN muuttaa. Vatsaviha on vieläkin aika kaamee...
Mutta no niin, ehkä ne ovat  ensi vuoden tavoitteita. Kun ei kaikkea voi kerralla tosiaan tehdä ja se on hyvä muistaa. :)

Toki joskus varmaan jää puntari pois, mutten siitä tietoisesti halua eroon. Olen tänäkin vuonna montakin viikkoa elänyt silmämääräisesti ja se on mennyt hyvin. En koskaan ajattele puntarin käyttöä silleen että "no nyt käytetään puntaria!" kaikki vain menee kotona puntarin kautta ja on mennyt yli kaksi vuotta. En nää sitä itseni "kiduttamisena" niinkuin jotkut sitä kuvaa. :D Se on yhtä rutiininomainen asia minulle, kuin hampaiden pesu. Osaa siis toki tarvittaessa olla ilman, mutta on se outoa. Jos joskus puntarointi ei nappaa, niin jätetään sitten pois. Hampaidenharjausta kyllä ajattelin jatkaa elämän tappiin asti "hahaa".

Loppukevennyksesi kuva vuodelta 05? Kuten jo pelkästä naamasta huomaatte, oon ollu aika pulska tyttö. ;)