Tän tekee oikeestaan hyvin moni leikin alottanut. Eli siis ottaa valmentajan, käy salilla ja syö puntarin mukaan. Sit kestetään leikkiä pari vuotta ja kyllästytään totaalisesti kun alkaa kehitys junnaamaan. Joko ruokavalioon tai treeneihin. Tai molempiin. Koska kaikki on nii tuttua kauraa. Eikä ole. Moni on syönyt lapun mukaan ja reenannut lapun mukaan (ja pahimmassa tapauksessa ei ole varma edes miten liikkeet tehdään ja esim jonkun supersarjan idea kärsii.) Ja lisäkseen ollaan unohdettu se muu elämä, koska ollaan uudesta asiasta näin innoissaan.
En nää alkuinnostuksessa pahaa tai siinä, että huomaa, ettei noin tarkkaan kaiken tekeminen olekkaan oma juttu. Mullakin alko tökkimään ruokalappu ja se, että joku määräsi miten reenaan. Tuli vaihe, kun kalori oli kaveri ja söin mielummin oikeita lettuja kuin banaanilettuja. Koska onhan ne parempia.
Treeneihin en koskaan kuitenkaan kyllästynyt. Aloin vain tekemään omia reenejä ja motivaatiomieheltä olen onneksi oppinut paljon PALJON tekniikoista. Treenit toi ja tuo edelleen mulle siis suurta iloa,koska hiffailen aina jotain uutta. Nykyään en tarvitse edes niinpaljon jelppiä uuden liikkeen kanssa. Osaan lähtä itse hyvin kokeilemaan eri asentoja ja kulmia, millä saan parhaan tuntuman treenattavaan lihakseen. Ja olen hiffannut, kuinka vaikeaa bodaus oikeesti on!
 |
| Selkäreenejä oon oppinut vetämään vasta alle vuoden. (sc: massamustonen) |
Mitä ruokavalioon tulee, niin nykyään opettelen sitten kuuntelemaan kroppaa ja opettelen katsomaan missä on paljon mitäkin, siis ravintosisällöltään. Pyrin samoihin macroihin päivittäin, että osataan katsoa miten kroppa niihin reagoi. Kullostaa aika hifistelyltä ,muttei se ole. Loppupeleissä pääasia on et on 80% syömisistäni puhdasta ruokaa ja tiedän mitä syön. Ja että reeneissä reeni menee perille.
Lettu on edelleen namilettu, mutta se on täyttä paskaa taasen, kun jotkut fitnekseen kyllästyneet ihmiset liputtaa sen eteen, että aina pitäisi valita se kaloripommi jos tekee herkkuja mieli. What? Eikä pidä. Varsinkaan, jos olet herkkusuu. Olen puhunut siitä, ettei kannata hemmotella itseään pilalle, varsinkaan jos takana on suuri työ kroppasi eteen.
Mä lihoin kun tuli semmonen totaali kyllästyminen tarkkaan ruokavalioon ja ylivedettyihin mättöpäiviin. Söin mitä sattuu ja milloin sattuu. Tuli väsymys ja kiloja. Vedettii aineenvaihdunta vähän sekaisin. Kroppa oli kuitenkin pari vuotta saanut säännöllisin väliajoin hyvää ruokaa. Mut eeei ku kyllästyttii ja vedettii sit plörinäks koko homma. Iha kiva.
En silti lähtenyt haukkumaan esim jotain bodyfitnesstä ihan lyttyyn. Miksi olisin sen tehnyt, kun en ole koskaan kisannut? Että se on ollut vain ajatustasolla. Miksi mustamaalata asiaa mistä ei tiedä? Ei vaan mun aivot sulata hommaa.
Mitä mä sit harrastan? No bodaamista ja syön terveellisesti. Voe hitsinpimpulat ku oon nii tuleva bodyfitnesskissa että!! En ole. En todellakaan tiedä, miltä tuntuu pitää siisti offikunto tai miltä tuntuu vetää dieetti. Enkä haluakkaan tietää. Tykkään syödä myös joskus niitä oikeita lettuja, mut nykyään kohtuudella. Miksikö? No jos joka pv syöt vähän sokeria sieltä sun täältä sua väsyttää. Voin kertoa sen kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ja on se inhottavaa kun turvottaa. Tiedän senkin. Varsinkin kun mun vatsa suuttuessaan on kuin kova pallo. Silti en oo analysoi itselleni vilja-allergiaa, mut se onkin sit jo ihan eri tarina.Ihankun terveellisesti syömiseen pitäisi nykyään olla joku painava syy. Vaikka nykyään kun tulee niin paljon tietoa niin sitähän on helppo ja kannatava tehdä. En ymmärrä.
Tekstin pointti? Varmaan se, että tietäkää mitä teette ja älkää yrittäkö olla sitä mitä muut olettaa että olette/teette. Muistetaan, että meitä pelkkiä bodareitakin nykyään löytyy. Jotka siis jaksaa ihanvaan huvikseen bodata.Täysiä ja kovvaa, muttei liian tosissaan. ;)
Ja tiedostetaan, että kisaaminen on aika vaativa juttu ja tottakai se vie osan elämästä. Eihän joku maratoonarikaan voi skippaa treenejä noin vain, mutta faktahan on se, että fitnekseen pyritään kisaamaan liian usein. Tuskin jos päätät aloittaa keväällä juoksun, on tavoitteena vuoden päästä maratooni. Jollain toki voi olla, mutta muistetaan olla realistisia. Ja nauttia matkasta. Oli laji mikä tahansa, vaikka ratsastus tai pianonsoitto, niin kisat niistä ei ikinä katoa. Ensin tutustu lajiin ja mieti sitten, mihin rahkeesi riittävät. Jos tavoite on kova, niin tottakai se vaatii enemmän aikaa ja voimavaroja. Jos huomaat, ettei se olekaan hommasi, niin miksi menet haukkumaan jutun ihan lyttyyn? Miksi?
Onks jollain samanlaisia fiiliksiä tai kokemuksia? Tai onko fitness teistä vaan perseestä? Jos on, niin miksi?
 |
| Tän vauhkoamisen jälkeen olen yhtä rauhallinen kuin kuvassa. =) |
Puss och kram!
